THL suosittelee koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja riskiryhmille syksyllä – rokotukset aiempaa aikaisemmin
Koronatilanne rauhallinen, mutta uhka yhä olemassa – odotettavissa tartuntapiikki kesätapahtumien jälkeen
Koronaepidemia on jälleen noususuunnassa Kainuussa – Maanantaina ilmi yli 200 tartuntaa ja tartunnanjäljityksessä on paikoin ruuhkaa
Korona-aika ei ole näkynyt enää aikoihin Kainuun työttömyysluvuissa – Sotkamon työttömyysaste 6,5 prosenttia
Kainuun kirjallisuuspalkinnon pokkasi kuhmolaissyntyinen Irma Sulkunen Lönnrotin myyttiä raikkaasti tuulettavalla teoksellaan
Ville Yliaskan tiedekirja syventyy 1990-luvun laman kokemuksiin: Työttömyys yllätti ja tuntui siltä että isänmaa petti
Kainuun kirjamessut: Kumpi vie, ihminen vai tekoäly? — tekoäly heittää haasteen työmarkkinoille, yhteiskunnille ja ihmisyydelle