Paikallisuutiset

Vanhan uittopuron silta sai uuden kannen

Koronakesä toi kansallispuistoihin ennätysmäärän kävijöitä. Erämaisella Tiilikkajärvellä kävijämäärän kasvu on ollut maltillisempaa. Ennen talven tuloa puistossa on tehty kunnostustöitä.

Kolmen ja puolen kilometrin matka Sammakkotammelta Itkonjoelle ja Uiton kämpälle taittuu joko soutaen tai polkua pitkin kävellen.

Korkealla ollessaan vesi oli jäätynyt suoheinien väliin ja jättänyt jälkeensä lasimaisia muodostelmia.

Vajaan parinkymmenen hengen Uiton kämppää voi varata toukokuulta lokakuun lopulle.

Uiton kämpässä on tilaa noin parille kymmenelle hengelle.

Itkonjoen sillan kansi on saanut uudet kansilankut ja muitakin sen rakenteita on uusittu.

Maisema kapean, mustana pyörteilevän virran rannoilla on hiljainen, paikoin ohuen kuuran kuorruttama.

Uiton kämpälle ja Venäjänhiekalle pääsee Sammakkotammelta rengasreittiä pitkin. Menomatka kulkee harjumaisemassa ja paluu pitkosreittiä soiden keskellä.

Huollettuja tulipaikkoja on viisi, etelästä lukien Sammakkotammella, Venäjänhiekoilla, Uiton kämpällä, Koirakivellä ja Kosevan kämpällä.

Marraskuun alkupuolen päivä on harmaa ja valoton. Lämpötila on juuri ja juuri plussan puolella. Ruska-aika on jo ohi, mutta lumi antaa vielä odottaa itseään.

Nousemme Metsähallituksen puistomestari Tero Sivosen opastamana sotuveneeseen muutaman sadan metrin päässä Sammakkotammen pysäköintialueelta Tiilikkajärven kansallispuistossa.

Tiilikkajärven kansallispuiston pohjoisin kulma on Kainuussa Sotkamon puolella, suurin osa puistosta on Pohjois-Savon puolella Rautavaaralla. Sammakkotammen pysäköinti- ja opastusalue on Rautavaaralla puiston eteläpäässä.

Maakuntien raja kulkee on melko lailla samoilla kohdin kuin vuoden 1595 Täyssinän rauhan raja, joka yksi rajakivi on edelleen nähtävissä keskellä Pohjoislahtea.

Virta Tiilikkajärveltä alas Sammakkojärveen ja Tiilikkajokeen on voimakas. Sivonen keventää vaatetustaan pelastusliivin alta ja lähtee soutamaan vastavirtaan kohti Autionselän eteläpäätä, missä Itkonjoki laskee Autiojärveen.

Maisema kapean, mustana pyörteilevän virran rannoilla on hiljainen, paikoin ohuen kuuran kuorruttama. Rannalla harmaiden puunrunkojen joukossa erottuu siellä täällä tuoretta, kuin kirveellä veistettyä vaaleaa puuta.

Yhtään majavaa emme onnistu näkemään, mutta jäljistä päätellen ne ovat rakentamassa talvipesiään. Rannalle kootut keot ovat korkeita; vesi on tänä syksynä täälläkin korkealla.

Autiojärven tyyntä selkää kattaa vajaan parin sentin vahvuinen jääkansi. Sivonen ohjaa soutuveneen rantaan, ja jatkamme jalan harjun päällä kulkevaa polkua kohti Itkonjoen suuta ja Uiton kämppää.

Puuta on Itkonjokea pitkin uitettu 1870-luvulta lähtien. Sammakkotammi rakennettiin säätämään veden korkeutta. Sotavuosien jälkeen Itkonjoensuuhun rakennettiin uittomiehille kämppä.

Kauaa ei kämppä uittomiehiä majoittanut. Uitto Itkonjoessa loppui jo 1950-luvun lopulla. Nyt Uiton kämppä palvelee Metsähallituksen varaustupana. Majoitustilaa kämpällä on noin parille kymmenelle hengelle.

Uiton kämppää voi varata toukokuulta lokakuun loppuun. Jos viikonlopuksi haluaa kämppän varata, kannattaa olla liikkeellä ajoissa, Sivonen huomauttaa, koska kämppä on varsin ahkerassa käytössä.

Kämpän vuokraan kuuluu soutuvene, jolla saa isommankin porukan retkitavarat ja eväät soudettua perille, ellei halua kantaa varusteita selässään. Matkaa Sammakkotammelta Uiton kämpälle on 3,5 kilometriä, kulki sitten kävellen tai soutamalla.

Uiton kämpän pihapiirissä on kämpän vuokraan kuuluva sauna ja ulkona Itkonsillan pielessä kaikille kävijöille avoin tulipaikka.

Sammakkotammella on pieni, kahden hengen vuokratupa. Pohjoisniemessä sijaitseva Kosevan kämppä on kaikille avoin kahden hengen autiotupa. Kosevan kämpän pihapiirissä on telttailualue. Toinen telttailualue on Venäjänhiekoilla lähellä Uiton kämppää.

Riippusilta Alanen-järveltä laskevan Itkonjoen suulle rakennettiin nykyiseen muotoonsa vuonna 1992, kymmenen vuotta kansallispuiston perustamisen jälkeen.

Valkoiset vaahtovanat kirjovat virran mustaa vettä. Ne kertovat yläjuoksulla olevista kivikoista. Alavirran saunarannassa on melontalaituri.

Kartalta näkee, kuinka Tiilikkajärvi halkoo koko puistoa luode-kaakko suunnassa. Suojaisten vesien kansallispuisto sopii hyvin patikoinnin ohella melojan retkikohteeksi.

Kämpän puolella siltaa on kasa puutavaraa ja maassa sahanpurua kuin ensimmäisiä lumihiutaleita. Silta on saanut juuri uudet painekyllästetyt kansilankut.

– Sillan kuntoa seurataan parin kolmen vuoden välien. Tänä vuonna uusittiin kansilankut, Sivonen kertoo.

Muita rakenteita ei tänä vuonna ollut tarpeen uusia, vaikka kävijämäärä viime vuosina on kasvanut tasaisesti 15–20 prosenttia vuodessa. Koronavuonna kansallispuistossa laskettiin elokuun alkuun mennessä käyneen 12 000 retkeilijää. Koko viime vuoden aikana puiston laskurit rekisteröivät 15 600 kävijää.

Tiilikkajärvellä käydään Sivosen havaintojen mukaan lähinnä Savon ja Karjalan suunnalta. Pohjoisesta ja Kainuun suunnalta tullaan harvemmin, vaikka Kajaanista Tiilikkajärvelle on lähes sama puolentoista tunnin ajomatka kuin Iisalmesta. Sotkamosta ja Vuokatista matkaa on vähemmän.

Tänä vuonna reittejä on tultu patikoimaan Etelä-Suomea myöten.

– Nuuksio ja Sipoonkorpi ovat olleet täynnä, ja eteläsuomalaiset ovat lähteneet kauemmaksi, Sivonen arvelee.

Kansallispuiston vieraskirjamerkinnät ovat mukavaa ajanvietelukemista, Sivonen toteaa, ja jatkaa että Tiilikkajärvellä kävijämäärää rekisteröi kaksi laskuria eteläpäässä ja yksi pohjoispäässä.

Ennen laskurien aikaa kävijämäärää arvioitiin vieraskirjojen ja erilaisten kertoimien avulla.

Kävijämäärätieto on tarpeen kansallispuiston huollon ja ylläpidon budjetoimiseksi. Ensi vuodelle Tiilikkajärven ylläpitoon on budjetoitu 29 000 euroa.

Pitkospuita ja muita rakenteita kunnostetaan tarpeen mukaan. Viime vuosina monilla ulkoilualueilla yleistyneitä pitkospuiden korvaamista sorastuksella ei Sivosen mukaan Tiilikkajärvellä tehdä.

Sorastus sopii vain alueille, joissa on kantava maapohja. Tiilikkajärven suoreiteille ei soraa kannata tuoda. Kustannukseltaan pitkospuut ja sorastus eivät toisistaan juuri poikkea.

– Pitkospuun elinikä voi olla 30 vuotta, Sivonen kertoo.

– Ensimmäiset 15 vuotta se on päällyslankkuna ja seuraavat 15 vuotta pätkittynä aluslankkuna.

Lopuksi käyttökelpoinen puutavara saa lyhyen jatkoajan polttopuuna tulipaikoilla.

Puiston puuhuolto ja käymälöiden huolto on ulkoistettu joensuulaiselle Henkan Helppi -yritykselle. Huollettuja tulipaikkoja on viisi, etelästä lukien Sammakkotammella, Venäjänhiekoilla, Uiton kämpällä, Koirakivellä ja Kosevan kämpällä. Pohjoisniemen pysäköintialueella on vain käymälä.

Tiilikkajärven kansallispuisto on roskattoman retkeilyn alue, eli retkeilijän on tuotava omat roskansa mukanaan pois maastosta. Vuokrakämpällä on omat lukitut jäteastiansa. Sivosen mukaan roskaantumisesta ei ole ongelmaa koitunut.

– Venäjänhiekalla ihmiset käyvät rantalomailemassa. Sieltä löytyy välillä roskia, mutta ei mitenkään laajemmin haitaksi.

Venäjänhiekka on yksi puiston hienoimmista kohteista. Omalla tavallaan vaikuttava on myös sissipäällikkö Olli Tiaisen synnyinpaikka Tiilikanaution torppa, jonka pihapiiri on säilynyt 1920-luvun asussa.

Muutaman sadan metrin päässä torpasta on pieni Koirakiven tulipaikka, jossa kannatta torpalla käydessään poiketa tulistelemassa.

Talvella Tiilikkajärven reittejä ei ylläpidetä. Latureitti puistoon vedetään vain maaliskuisen Tiilikanhiihdon ajaksi. Lumen aikana puistossa voi liikkua lähinnä metsäsuksilla tai lumikengillä.

Kokonaan ei puisto silti hiljene talvellakaan. Muun muassa puuhuolto tulipaikoille hoidetaan talven aikana kelkalla. Rankapuuta tulipaikoilla siis talvikävijälle riittää, Sivonen lupaa.