Ontojoen taideteos sai valaistuksen – ”Toiveena olisikin saada muut kyläläiset käymään toisissa kylissä”
Katso kuvat Niina Piiraisen kesämökiltä – ”Isän mukaan mökin hirret tuotiin viimeiset kilometrit jäitä pitkin”
Sotkamon kunnanvaltuusto: Ennakkomietteitä 18 000 osallistujatavoitteen tapahtumasta ja talousarviomuutoksia
Vuokatin osuus Kainuun matkailutulosta on peräti noin puolet – välitön matkailutulo vuodelta 2023 on hieman yli 93 miljoonaa euroa
Rulla-ampumahiihdon SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Vuokatissa – ”Olemme todella otettuja korkeasta osallistujamäärästä”
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.