Ihmiset

Heikkilän pirtissä odotetaan jo vilkasta talvikautta

Yrittäjäksi palanneen Pauliina Räisäsen mukaan on tärkeää, että Heikkilän pirtin ovet ovat sesongin aikaan päivittäin auki hiihtäjille.

Vanha punainen hirsitalo seisoo Ohravaaran päällä, josta avautuvat maisemat sekä Sapsojärvelle että Kiantajärvelle. Talvella valaistu latuverkosto tuo hiihtäjät aivan Heikkilän pirtin pihaan, mutta vielä syksyllä pihamaalla on rauhallisempaa, vaikka monet pyöräilijät kiertävätkin lenkillään pirtin kautta.

Sulan maan aikana Heikkilän pirtin kahvilaa ei pidetä auki muuten kuin tilauksesta.

– Pyöräilijöiden määrä on kyllä kasvanut, mutta ihan vielä ei olla niissä lukemissa, että siitä riittäisi kahvilaan riittävästi kävijöitä, kertoo yrittäjä Pauliina Räisänen .

Jos vain lumi on maassa ja ladut ovat kunnossa, avataan Heikkilän pirtti itsenäisyyspäivän alla 3. joulukuuta. Latukahvilaa pidetään päivittäin auki kymmenestä viiteen aina pääsiäiseen asti, oli tuiskukeli tai ei. Valot palavat Heikkilän pirtin ladulla illalla puoli kymmeneen saakka.

Talven aikana Heikkilän pirtissä vierailee noin 20 000 asiakasta, jotka piipahtavat paikalle ohimennen tai tulevat hiihtolenkin puolivälissä nauttimaan munkkikahveista. Lepotauko on tarpeen, sillä puolentoista kilometrin mittainen nousu Ohravaaralle voi ottaa hiihtäjän voimille.

– Matkailija saa tästä tauon ja hyvän mielen. Asiakkaat ovat aina kauhean tyytyväisiä, kun he ovat kiivenneet mäen ylös. He viettävät tässä sen tauon ja nautiskeluhetken, ja lähtevät sitten takaisin hiihtämään. Tauko on se meidän tuote, Räisänen kuvailee.

Latukahvilassa kävijöille maistuvat pirtin keittiössä itsetehdyt munkit ja pannukakut – erilaisia munkkeja sesongin aikana menee keskimäärin 6 600 kappaletta.

– Sillä tavalla olen perinteiden kannattaja, että munkkiresepti on kulkenut matkassa minun leipomoajoistani asti. Siitä olen sitten jättänyt maidon pois.

Tarjolla on nälkäisille myös pullaa ja piirakoita sekä keittolounasta. Ja Ohravaaralla kun ollaan, pannaritaikinassa on mukana ohrajauhoja.

Räisäsen mukaan olisi hienoa, jos lounaskeitossa voisi olla mukana oman maan pottuja ja porkkanaa, mutta työmäärän ja säilömisen kannalta toive ei ole realistinen. Heikkilän pensaiden viinimarjamehua kuitenkin juodaan niin kauan kuin sitä riittää, ja muutenkin suositaan lähiraaka-aineita.

– Meillä on myös kaksi toimivaa leivinuunia. Viime talvena en niillä leiponut, mutta on hyvinkin mahdollista, että talvella syödään niissä paistettua leipää ja piirakoita.

Heikkilän pirtin yrittäjäksi palannut Pauliina Räisänen odottaa vilkasta talvikautta.

Latukahvilatoiminta lähti liikkeelle 1980-luvulla, kun Vuokatin matkailun kehittämisen myötä pirtin aiemmat omistajat Sisko ja Paavo Heikkinen ryhtyivät pitämään pikkupirtin puolella latukahviota. He myös kehittivät toimintaa rakentamalla majoitustiloja sekä laajentamalla pirttiä.

Räisänen osti tilan Heikkisen perikunnalta vuonna 2014, ja siirsi itse yrityksen eteenpäin loppuvuodesta 2020. Lunastussopimus kuitenkin purettiin alkuvuodesta, ja Räisänen palasi takaisin Heikkilän pirtin yrittäjäksi.

Yrittäjän arki on ollut kesällä työntäyteistä: yläkerran ja pihamaan kelomökin remontit on saatu päätökseen sekä pirtin valaistusta ja kalusteita on uusittu. Latukahvilan yleisilmettä kuitenkin hallitsevat vanhat tummuneet hirret sekä maalaispirtin tunnelma.

1600–1700-lukujen taitteesta peräisin oleva pirtti on tuotu nykyiselle paikalleen Ohravaaraan reilut parikymmentä vuotta sitten Korvanniemeltä Kajaanin ja Sotkamon rajalta. Vanha pirtti on kuulunut aikoinaan Simo Hurtan ajan Turunkorvan kartanoon.