Moderni koulu teki vaikutuksen Erasmus-vieraisiin – lukio isännöi irlantilaisia ja tšekkiläisiä opiskelijoita
Lautakunta valitsi urakoitsijat huoltorakennuksille ja Syntiniemen luontopolulle – näin paljon maksetaan
Polttopiirustus on lähellä kaiken alkua – puiseen alustaan laajan polttotyön tekeminen vaatii tarkkaa suunnittelua
Polttopiirustus on lähellä kaiken alkua – puiseen alustaan laajan polttotyön tekeminen vaatii tarkkaa suunnittelua
Heikkisen perheessä vietetään ensimmäistä joulua Otso-pojan kanssa – vauvaperheen jouluun kuuluu yhdessäoloa ja rakkautta
Ski Patrolit ovat apuna sujuvassa laskettelukokemuksessa – rinneturvallisuutta edistetään Vuokatissa monin tavoin
Tänä vuonna kirjoitetut biologisten lääkkeiden reseptit muuttuivat yksivuotisiksi – asetuksen taustalla kannustus biosimilaarien käyttöön
Tällaisia suunnistusratoja on luvassa Kainuun Rastiviikolla – ”Varmaan yksi historian vaikeimpia Rastiviikkoja”
Leivolan koulun kuviskerholaiset vierailivat valokuvanäyttelyssä – ”Parasta on, kun yhdessä tehdään kaikkea kivaa”