Ihmiset

Vuokatinrinteiden lumimaailmassa laskettelu tulee lapsille tutuksi

Vuokatinrinteiden Maxin lumimaailma sisältää aloitteleville sekä pienemmille laskettelijoille tarkoitettuja helpompia rinteitä.

Vuokatinrinteiden Pohjoisrinteillä sijaitsee Maxin lumimaailma, jossa pienemmät laskijat pääsevät harjoittelemaan laskettelua loivassa ja lyhyessä rinteessä. Lastenrinteillä vaaleanpunaisilla suksilla laskee kuusivuotias Aada Rapeli , joka on Vuokatissa lomalla perheensä kanssa.

Hän kertoo olevansa kokenut laskettelija ja hän on käynyt laskemassa lastenrinteiden lisäksi myös isoissa rinteissä. Lumimaailman karuselli- ja mattohissit ovat tulleet rinnepäivien aikana tutuiksi.

Aadan mukaan karusellihississä osa vetolaitteen sommista tosin ovat hänelle liian korkeita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mieluummin hän käyttääkin mattohissiä, jolla mennään eteenpäin eikä vain pyöritä ympyrää.

– Välillä minulla menee pää sekaisin siinä, kun minä pyörin ympäri, Aada sanoo.

Opit lasketteluun hän on saanut hiihtokoulusta. Aada kertoo, että alas laskiessa pitää muistaa aurata, eikä saa mennä liian lujaa, koska silloin voi kaatua. Kypäräkin tulee olla mukana, sillä muuten kaatuessa voi hänen mukaansa mennä pää kipeäksi.

Aada laskettelee suksilla, mutta lautailua olisi mukava päästä testaamaan. Vauhtia rinteeseen tuovat vaaleanpunaisten suksien tähtikuviot sekä monoissa lepattavat perhoset.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Opit lasketteluun Aada Rapeli on saanut hiihtokoulusta. Kuvat: Viivi Seppänen.

Vuonna 2015 Pohjoisrinteille valmistunut Maxin lumimaailma sisältää aloitteleville sekä pienemmille laskettelijoille tarkoitettuja helpompia rinteitä. Lumimaailmassa on kolme lyhyttä 150–200 metrin rinnettä sekä kaksi erilaista hissiä: sompahissi ja katettu mattohissi.

Lumimaailman rinteistä on Vuokatinrinteiden rinnepäällikkö Lassi Pikkaraisen mukaan pyritty tekemään tasaisen pitkiä ja loivia.

– Aloittelijalle on tärkeää, ettei rinteissä ole jyrkänteitä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lumimaailman rinteet eivät ole ylhäältä tulevien rinteiden alapuolella tai keskellä muuta mäkeä. Pikkaraisen mukaan lastenrinteiden alue on turvallinen ja muista rinteistä erillään oleva suojattu oma alue, joka tarjoaa hyvän tavan lähestyä laskettelua pienillä rinteillä ja helposti liikuttavilla hisseillä.

Hänen mukaansa aloittelevalle laskettelijalle hississä liikkuminen voi olla jännittävä paikka. Pikkarainen kertoo, että lasten ja lapsiperheiden on hyvä aloittaa hissiharjoittelut karusellihissistä, siirtyä sitten mattohisseihin ja sieltä kokeilemaan sompahissiä.

Lumimaailman mattohissi toimii kuin liukuhihna: siihen siirrytään lähtöpaikalta seisomaan ja matto kuljettaa ylöspäin.

"Ei lasketteluun ole meillä mitään ala- tai yläikärajaa, meidän asiakaskuntamme koostuu laskijoista vauvasta vaariin."

Pikkarainen kertoo Vuokatinrinteiden olevan perhekeskus, jossa palvelut on kohdennettu perheille sopiviksi. Levin ja Rukan kaltaisesta bilepaikasta ei siis Vuokatin osalta ole kysymys.

Perhekeskuksen idea näkyy Pikkaraisen mukaan rinteiden asiakaskunnassa: Vuokatissa käy laskemassa paljon perheitä, ja rinteissä näkee myös kolmivuotiaita, jotka harjoittelevat lumilautailua ja suksilla laskemista.

– Ei lasketteluun ole meillä mitään ala- tai yläikärajaa, meidän asiakaskuntamme koostuu laskijoista vauvasta vaariin. Nuorista tulee paljon hyviä uusia laskettelijoita, kun saadaan heille kipinä lasketteluun.

Pikkarainen suosittelee aloittamaan harrastuksen hiihtokoulun kautta, jossa käydään läpi laskettelun perusteet. Laskettelua voi opetella myös hiihtokoulun läheisyydessä olevalla Hupikukkulalla, jonka 50 metrin mittainen rinne, lyhyempi mattohissi ja karusellihissi ovat laskijoille maksuttomia.

Kolmivuotias Eeli Järvi nautti lomallaan Vuokatinrinteiden pulkkamäestä.

Lumiset rinteet houkuttelevat myös pulkkamäkeen. Rinteiden virallinen pulkkamäki sijaitsee Pohjoisrinteiden puolella, jonka läheisyydessä olevalla nuotiopaikalla voi pitää evästaukoa. Pulkkamäessä voi laskea myös snowtube-renkaalla.

– Jos omaa laskuvälinettä ei ole mukana, voi lainata mäellä olevia Snowmobile-kelkkoja pulkkamäessä laskemiseen. Pulkkamäellä on lisäksi snowtubing-laskua varten rakennettu kouru, jossa lasketaan vain snowtubing-renkailla.

Pikkarainen muistuttaa, että rinteet ja pulkkamäki ovat laskijoiden käytössä vain aukioloaikoina. Illalla rinteissä voi olla liikkeellä rinnekoneita ja huoltokalustoa.

Monet laskevat mäkeä myös urheiluopiston vieressä olevalla tekniikkarinteellä. Paikka ei ole kunnan tai urheiluopiston ylläpitämä virallinen pulkkamäki, ja sen läheisyydessä risteilee hiihtolatuja, joilla vauhdit ovat kovia.

Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen haluaa muistuttaa, että laskeminen mäessä tapahtuu täysin omalla vastuulla.

– Lähellä kulkee hiihtolatuja, joten tarvitaan äärimmäistä huolellisuutta. Myös ylittäessä latuja tulee huomioida, ettei mene hiihtäjien eteen tai seiso ladulla, hän sanoo.

Vuokatissa lomaileva Aada Rapeli aloitti lasketteluharrastuksensa viisivuotiaana.
Opit lasketteluun Aada Rapeli on saanut hiihtokoulusta.
Kolmivuotias Eeli Järvi nautti lomallaan Vuokatinrinteiden pulkkamäestä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä