Paikallisuutiset

Uusi talvikahvila avautuu maanantaina aurinkoladun varrelle

Kahvilaan pääsee tulemaan kävellen Kaarreniementietä pitkin tai esimerkiksi hiihtäen Katinkullan aurinkolatua pitkin.

Katinkullan suositun aurinkoladun varteen avautuu 19. joulukuuta uusi latukahvila. Kaarreniementien varrella olevassa rakennuksessa on pidetty kesäisin golfkahvilaa, mutta nyt tilat tulevat myös talvikäyttöön.

Yrittäjänä Pikku-Heikkilässä toimii Pauliina Räisänen , joka luotsaa myös Heikkilän pirttiä. Hän kertoo, että talvikahvila on ollut toivottu lisä Katinkullan alueelle.

– Katinkullassa ja tällä alueella yleensä ottaen vaihtuvat ihmiset todella paljon. Tässä on ajatuksena myös se, että on heille uutta palvelua ja ohjelmaa, Räisänen sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Joulun seuduilta kahvila on avoinna päivittäin kello 10–15 tammikuun 8. päivään asti. Kevätsesonkiin kahvila avautuu helmikuun 6. päivä, josta eteenpäin se on auki kello 10–15 joka päivä aina 16. huhtikuuta saakka.

Kevätauringon lämmittäessä aurinkoladulta voi poiketa tauolle tuulensuojaan. Räisänen sanoo kahvilan päätuotteena olevan hengähdystauon lisäksi munkit, jotka leivotaan päivittäin Heikkilän pirtillä. Kahvilan tarjontaa tullaan muokkaamaan kysynnän mukaan.

– Makeaa ja suolaista, varmaan jotain lämmintäkin. Mutta tähän ei tule keittolounasta, sillä ravintolat ovat aivan lähellä, Räisänen sanoo.

Kahvilan sisätiloissa ei ole kovin paljon asiakaspaikkoja, mutta tauon voi viettää myös kahvilan terassilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kahvilaan pääsee tulemaan kävellen Kaarreniementietä pitkin tai esimerkiksi hiihtäen Katinkullan aurinkolatua pitkin. Kelkkareittejä kahvilaan ei tule, mutta sinne kulkee kävelyyn sopivia reittejä.

Räisäsen mukaan lähellä Katinkultaa oleva talvikahvila kannustaa ihmisiä ulkoilemaan. Kahvila on myös hyvin saavutettavissa lapsiperheille tasaisen maaston ja monipuolisten kulkureittien ansiosta.

Pikku-Heikkilän yrittäjä Pauliina Räisänen (oik.) ja latukahvilan työntekijä Katja Koponen kertoivat olevansa innoissaan uudesta kahvilasta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä