Hyvinvointi

Turkkilaisessa hiustenleikkuussa asiakkaan päätä ajatellaan kokonaisuutena, joten hiusten lisäksi siistimisen kohteena ovat myös kulma-, korva- ja nenäkarvat. Kuva: Maaria Haikola

Parturi iloitsee nähdessään työnsä jäljen liikkuvan kadulla

Turkkilaisessa hiustenleikkuutavassa asiakkaan päätä ajatellaan kokonaisuutena.

Sotkamon keskustassa sijaitseva parturiliike Istanbul tarjoaa turkkilaista hiustenleikkuuta Sotkamon keskustassa. Yrittäjä Üçler Koçakin mukaan turkkilaiseen tyyliin kuuluvat erityisesti leikkauksen tarkkuus, partaveitsen käyttö ja esimerkiksi korvakarvojen polttaminen.

Asiakkaan päätä ajatellaan kokonaisuutena, joten hiusten lisäksi siistimisen kohteena ovat myös kulma-, korva- ja nenäkarvat. Parturipalveluihin kuuluvat myös parranajo ja kasvokarvojen siistiminen kuumalla vahalla sekä langalla.

Turkkilaiseen leikkaustapaan kuuluu myös hiustenpesu pää painettuna alas kohti lavuaaria. Suomessa kampaajilla ja partureissa hiukset pestään usein pää taaksepäin taivutettuna.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Turkkilaisen hiustenleikkaustavan erilaisuus johtuu Koçakin mukaan partureiden uskalluksesta sekä taidon oppimisesta nuoresta pitäen. Turkissa perheet lähettävät 10–12-vuotiaat pojat oppiin parturiliikkeeseen katsomaan ja harjoittelemaan.

– Pojat ovat mukana, vaikka kädet eivät vielä yllä kunnolla leikkaamaan hiuksia. Laatikko vain alle ja sen päälle seisomaan, hän kertoo.

Yrittäjä Üçler Koçakin mukaan turkkilaiseen tyyliin kuuluvat erityisesti leikkauksen tarkkuus, partaveitsen käyttö ja esimerkiksi korvakarvojen polttaminen. Kuva: Maaria Haikola

Koçakin parturiura sai sysäyksen hänen lapsuudestaan, jolloin hänen isänsä leikkasi käsikoneella lapsiensa hiukset. Kovin helläkätinen isä ei ollut hiustenleikkuussa.

– Se aina sattui ja minä itkin. Sitten sanoin, että haluan olla parturi, joka ei itketä asiakkaita. Se tilanne teki minut tavallaan parturiksi, hän muistelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koçak kertoo, että parturin työssä on mielekästä nähdä oman kädenjälkensä liikkuvan ulkona, ja työssään hänet saa iloiseksi ihmisten komistaminen. Parturina onkin hänen mukaansa tärkeintä tarjota paras lopputulos asiakkaalle.

– Joskus pikkulapset ovat lähteneet itkien, mutta silloin äiti on halunnut leikata hiukset lyhyeksi eikä poika ole sitä itse halunnut. Minä jään sitten siihen väliin, hän sanoo nauraen.

Parturi sai nimen Istanbul Turkin suurkaupungin mukaan. Koçak itse on kotoisin Ankaran läheltä, mutta pääkaupungin nimi olisi hänen mukaansa voinut antaa väärän kuvan parturista tai sen yrittäjästä.

Korvakarvat poltetaan liekillä. Kuva: Maaria Haikola

Koçak avasi ensimmäisen parturiliikkeen Kajaaniin vuonna 2014, ja Sotkamon liikkeen hän perusti huhtikuussa 2020. Alkuaikoina liiketoiminta oli hiljaisempaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ehkä ihmiset vierastivat jotenkin – pohtivat osaammeko suomea tai leikata hiuksia, hän kertoo.

Kun asiakasmäärät kasvoivat, Koçak toi yritykseen työntekijöitä kotimaastaan, vaikka prosessi olikin pitkä. Hän ei ole ponnisteluista huolimatta saanut rekrytoitua parturiliikkeeseen suomalaisia työntekijöitä.

Turkkilaisista työntekijöistä osa on jäänyt Suomeen työskentelemään, mutta ovat he ovat muuttaneet pois Sotkamosta.

– He taisivat säikähtää pieniä asiakasmääriä ja liian pientä kaupunkia, hän pohtii.

Haluaisin avata liikkeet myös Kuhmoon ja Suomussalmelle. Üçler Koçak

Parturi Istanbul toimii ilman ajanvarausta, mistä Koçak kertoo suomalaisten miesten pitävän. Työpäivän mittaan hän ehtii leikata noin parinkymmenen asiakkaan hiukset – kerran Kajaanissa tuoliin tosin istui yli kolmekymmentä hiustenleikkuuta kaipaavaa.

–  Sitten, kun menin illalla kotiin ja rupesin syömään, lusikka tärisi kädessä, hän sanoo.

Kiireiset päivät eivät kuitenkaan haittaa yrittäjää. Kesäisin asiakkaista on turisteja parikymmentä prosenttia, mutta paikalliset ovat löytäneet liikkeen hänen mukaansa hyvin.

Tällä hetkellä Koçak työskentelee parturiliikkeessä yksin. Hän kertoo, että turkkilaisia parturiliikkeitä riittäisi myös muihinkin kainuulaisiin kuntiin.

– Katsotaan tilannetta, ja jos saadaan lisää työvoimaa, haluaisin avata liikkeet myös Kuhmoon ja Suomussalmelle.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä