Paikallisuutiset
Kainuun kouluissa ja oppilaitoksissa aloitetaan pop up -rokotusohjelma – Kainuussa kahdeksan uutta tartuntaa torstaina
Kaikki 12 vuotta täyttäneet koululaiset, opiskelijat ja henkilökunta ovat rokotusohjelman piirissä. Kaikkiin kouluihin ei tule rokotuspisteitä. Asiasta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin, sote kertoo. Tartunnanjäljitys on ollut hidasta kielivähemmistöjen kohdalla.
Sotkamo-lehti
Kainuussa todettiin torstain aikana kahdeksan uutta tartuntaa. Tartunnan saaneista neljä on ollut jo karanteenissa altistumisen vuoksi. Uusia karanteeneja on määrätty 20 kappaletta.
Maakunnan ilmaantuvuusluku on 97,2 / 100 000 / 14 vrk.
Koko Kainuu on edelleen koronan kiihtymisvaiheessa.
Kainuun kouluihin ja oppilaitoksiin tulee pop up -rokotuspisteitä. Rokotukset toteutetaan ilman ajanvarausta koulujen tiloissa.
Kaikkiin kouluihin ei tule rokotuspisteitä, vaan koulut ja ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin, sote täsmentää tiedotettaan. Jos on jo varannut rokoteajan, käydään rokotuksella ja tehosterokotuksella saamansa ajan ja paikan mukaisesti, sote muistuttaa.
Pop up -rokoteohjelman piiriin kuuluvat 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat koululaiset ja opiskelija sekä henkilökunta.
Kouluissa ja oppilaitoksissa tapahtuvista rokotuksista tiedotetaan jatkossa tarkemmin Kainuun soten tiedotteissa sekä Wilma-viesteissä.
Tartunnanjäljityksessä on ollut vaikeuksia etenkin eri kielivähemmistöjen kanssa, sote tiedottaa. Mahdollisen tartunnan saaneen kontakteja ja käymiä paikkoja on joissain tilanteissa ollut vaikea selvittää ja tietoa mahdollisista altistumisista ei saada.
Tartunnanjäljityksen ainoa tavoite on saada välitettyä tietoa mahdollisesta altistumisesta tartunnan saaneen henkilön kontakteille, Kainuun sote täsmentää.