Ihmiset

Hyvä elämys jää mieleen, tietää Vuokatti Safariksen Samuli Junttila 20 vuoden kokemuksella

Tarjontaa on kehitettävä itse, ennen kuin sitä tullaan kysymään, 20 vuotta elämyksiä erilaisten ohjelmapalvelujen kautta tuottanut Vuokatti Safaris Oy:n toimitusjohtaja Samuli Junttila sanoo.

Muistatko, mitä sait syntymäpäivälahjaksi, kun täytit 21 vuotta, Samuli Junttila kysyy tulevan Ruokolan Kartanon juhlatilan pöydän ääressä.

Rakentamisen äänet kantautuvat pitkin käytävää suuren rakennuksen toisesta päästä. Entisestä MTT:n tutkimusasemasta on rakentumassa Ruokolan Kartanon majoitustoiminta.

– Tästä rakentuu Vuokatin kookkain yksittäinen vuokrattava huvila. Neliöitä on yli 550, Junttila kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Talvikauden aikana valmistuva kartano on suunnattu aktiivisille perheryhmille, yritysasiakkaille, urheilujoukkueille ja erilaisten juhlien järjestäjille. Kartanoon rakennetaan saunatilat, porealtaat, kokoustilat, urheiluvälineiden huoltotilat ja 18 vuodepaikkaa. Erikoisuutena on juhlatila, jossa voi ottaa vastaan jopa sata vierasta.

Vuokatti Safariksen aktiviteetit kytkeytyvät luontevasti kartanon toimintaan.

"Hyvin onnistuneesta ohjelmapalvelusta jää ryhmälle mukava muisto."

Entä se syntymäpäivälahja? Harva muistaa lopun ikäänsä, jos on joskus saanut lahjaksi farkut tai muuta siihen hetkeen sopivaa. Mutta hyvän elämyksen voi muistaa lopun ikänsä, Junttila toteaa.

– Hyvin onnistuneesta ohjelmapalvelusta jää ryhmälle mukava muisto. Ohjelmapalvelut pitää olla laadukkaita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Elämyksiä erilaisten ohjelmapalvelujen kautta tuottanut Vuokatti Safaris Oy:n toimitusjohtaja Samuli Junttila on seurannut alan markkinoita, tarjontaa ja trendejä tarkasti vuosikymmenten ajan. Pöytälaatikkoon on kertynyt ainakin 700 Vuokattiin "mahdollisesti" sopivaa ideaa ja vaihtoehtoa, joista osa on "todistettavasti jopa toteutunut".

– Ohjelmapalvelut eivät saa olla liian vaikeita asiakkaille. Niiden on oltava sellaisia, että niihin pystyy osallistumaan helposti. Hyvään ohjelmapalveluun voi koko ryhmä osallistua.

Yksi esimerkki olkoon Vuokatti Safariksen maastoautosafarit. Jos ei itse halua ajaa, elämys takapenkillä tai vieressä on yhtä vaikuttava.

Vuokatti Safariksen tarina alkoi vuosituhannen vaihteessa, kun Pertti ja Pauli Klasila toivat Samuli Junttilan isän, Matti Junttilan , kanssa kelkkavuokraamon Sotkamoon ensin Tuliketunmäelle ja sieltä Vuokatin pohjoisrinteille. Samuli meni heille töihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Keväällä 2002 he päättivät kuitenkin lopettaa toiminnan Vuokatissa. Perustin 2.10.2002 toiminimi Vuokatti Safarin. Siitä alkoi minun yrittäjän urani.

Samuli oli ajanut kelkalla snowcrossia 15-vuotiaasta lähtien ja työskennellyt 1990-luvun lopulla kaksi talvea Pyhätunturilla kelkkasafarioppaana.

Kelkkakisoissa hän kiersi vuoteen 2010 saakka. Parhaat sijoitukset liikkuivat top viitosessa, ja yksittäisissä kisoissa hän nousi palkintokorokkeellekin.

– Aika aktiivisesti sitä harrastettiin, ja mukaan mahtuu loukkaantumisiakin. Kesällä ajoin motocrossia.

Vuokatti Safariksen toiminta alkoi vuonna 2002. Kuva: Niko Kemppainen

Kelkkoja oli aluksi vajaa kymmenen. Kesällä Samuli teki muita töitä, mutta kelkkakapasiteetti alkoi kasvaa talvi talvelta. Ympärivuotinen toiminta lähti käyntiin vuonna 2004 mönkijäsafareilla. Seuraava investointi kesäkauteen oli vuonna 2007 hankittu 550 hevosvoiman RIB-vene.

Vesille tuotiin vuokrattavaksi myös kanootteja, veneitä ja kelluntapukuja. Talvikaudelle tuotiin kelkkojen rinnalle lumikenkäretket ja vuokraustoiminta.

Ohjelmapalvelujen tuottajan on seurattava alan trendejä herkeämättä. Myös ajoitus on tärkeää. Vuokatti Safari toi Vuokattiin fat-biket jo vuonna 2009 ennen kuin juuri kukaan oli niistä edes kuullut. Samaan aikaan hän toi dh- eli alamäkipyörät Vuokatinrinteille. Polkupyörien vuokrauksesta myöhemmin luovuttiin.

Kun ajokorttiuudistuksen myötä kaikilla ei automaattisesti ollut oikeutta ajaa moottoripyörää ilman siihen vaadittavaa A-ajokorttia, Samuli Junttila hankki kaksi kolmipyöräistä spyderiä, joita sai edelleen ajaa B-ajokortilla. Parina kolmena kesänä spyderit olivat ahkerassa käytössä.

Punainen, nopea Speed Boat laskettiin vesille kesällä 2018 ja Sun Tracker -ristelijä vuotta myöhemmin. Kesäksi 2021 aloitettiin kotimaan matkailijoille ja ryhmille hyvin sopivat maastoautosafarit.

– Tarjontaa on kehitettävä itse, ennen kuin sitä tullaan kysymään. Esimerkiksi RIB-venettä tai Speed boatia ei kukaan juuri kysellyt ennen kuin toimme ne tänne Vuokattiin. Speed boat on meidän suosituin polttarituotteemme.

"Tarjontaa on kehitettävä itse, ennen kuin sitä tullaan kysymään."

Kansainvälisen matkailun kasvua Vuokatti Safaris lähti tavoittelemaani fuusioitumalla vuonna 2014 Vuokatti Huskyn kanssa ja hankkimalla vuonna 2019 MTT:n tutkimusaseman tilat Kuolaniemeltä. Koronan puhkeamista sen enempää kuin Venäjän hyökkäyssotaakaan ei silloin osattu aavistaa.

Markkina muuttui, ja siihen oli reagoitava. Nyt yhtiöt toimivat jälleen omina yhtiöinään. Kuolaniemellä synnytetään Ruokolan Kartanon majoitustiloja ja kehitellään tuotteita Kartanon yhteyteen esimerkiksi yritysasiakkaille.

– Vuokatti Huskyn kanssa toimimme yhteistyössä ja esimerkiksi husky-safareita voi varata Safari-keskuksemme tiskiltä.

Toimivat reitit on safariyrityksen yksi elinehto. Vuokatti Safaris on muuttanut reittien mukana.

– Toimintaa on ollut siellä, minne kelkkareitti on milloinkin saatu, Junttila toteaa ja kiittää paikallisia maanomistajia hyvin sujuneesta yhteistyöstä.

Vuokatin pohjoisrinteillä vuonna 2002 alkanut toiminta muutti kelkkaurien mukana länsirinteiden puolelle ja vuonna 2014 nykyiselle paikalleen Suvikkaantielle K-Supermarket Vuokatin tuntumaan. Kaikki kelkkaurasopimukset ovat nykyään Sotkamon kunnan ja maanomistajien välisiä.

– Vuonna 2005 hankimme ensimmäisen pienen tampparin ja aloitimme kelkkaurien kunnostuksen Sotkamossa. Safaris kunnostaa edelleen Vuokatin kelkkaurat, nyt tosin paljon isommilla koneilla.

Kun elämyksiä tuottaa työkseen, mikä Samuli Junttilalle itselleen on ollut elämys yli muiden?

Ammattinsa kautta hän on päässyt kokeilemaan satoja erilaisia elämystuotteita muurahaisten syönnistä maailman nopeimpaan vuoristorataan.

– Oman lapsen syntymä, totta kai, hän sanoo hetken mietittyään.

Heti seuraavaksi tulee Williams-tallin Formula 1 -auto Anderstorpin moottoriradalla Ruotsissa vuonna 2017. Ajoelämys Formula 1:llä järjestyi samalla itselle, kun se ostettiin tuttavalle 50-vuotislahjaksi.

Hyvä elämys jää mieleen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä