Paikallisuutiset

Hanna Laukkasesta Sotkamo-lehden uusi päätoimittaja

Pesäpallo ja jääkiekko ovat Laukkasen harrastuksia. Työltään hän odottaa aktiivista vuorovaikutusta lukijoiden kanssa.

Sotkamo-lehden päätoimittajana aloittaa 9. tammikuuta Hanna Laukkanen , 33. Nykyinen päätoimittaja Pekka Lassila siirtyy kevään aikana eläkkeelle.

Hanna Laukkasen rakkaus paikallismediaan syntyi jo 17-vuotiaana. Tuolloin hän kirjoitti ensimmäiset juttunsa Ylä-Karjala lehdelle, joka on Nurmeksen ja Valtimon paikallislehti.

Laukkanen ymmärsi, millainen merkitys paikallismedialla on alueen ihmisille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ymmärsin myös, miten mukavaa tätä työtä on tehdä.

Kokemusta media-alalla on Laukkasella sittemmin kertynyt monenlaisissa töissä. Kainuuseen hän tutustui työn kautta Ylä-Kainuu lehdessä, jossa hän työskenteli sekä sijaisena että vakituisena toimittajana. Siinä välissä hän oli kesätöissä Kalevassa ja Yle Lahdessa.

Tavattuaan miehensä vuonna 2017 Laukkanen palasi kotiseudulleen Nurmekseen ja opiskeli liiketoiminnan perustutkinnon. Opintovuosien jälkeen Laukkaselle vahvistui ajatus siitä, että hän haluaa työyhteisön ja vakituisen työn.

Sotkamo-lehden päätoimittajana Laukkanen haluaa yhdistää osaamisensa journalismissa sekä liiketaloudessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olen todella iloinen, että pääsen päätoimittajan tehtävää tekemään. Koulutusta vastaavan työn tekeminen on minulle tärkeää.

Työssään Laukkanen haluaa antaa lukijoille paljon luettavaa ja nähtävää.

– Media toimii monessa foorumissa, videona, äänenä ja tekstinä. Toivon, että lukijoiden osallistuminen on aktiivista.

Sotkamo on Laukkaselle tuttu paikkakunta. Ensimmäisen kerran hän on ollut Jymyn peliä kannustamassa Hiukassa alle vuoden ikäisenä. Siitä ei tosin ole omakohtaisia muistikuvia, mutta näin on kerrottu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Laukkanen kertoo, että hänen vanhempansa ovat vannoutuneita Jymy-faneja ja pesäpallo on hänelle itselleen tärkeä harrastus tänäkin päivänä.

Pesäpallon lisäksi Laukkanen harrastaa jääkiekkoa, lukemista ja rakastaa elokuvia.

Nykyinen päätoimittaja Pekka Lassila aloitti Sotkamo-lehden päätoimittajana marraskuussa 2016 ja toteaa, että kuluneet kuusi vuotta ovat menneet nopeasti.

– Kyllä minut yllätti, miten vireä paikkakunta Sotkamo on, muutenkin kuin urheilun saralla.

Lassilan mukaan hänet otettiin "junan tuomana" lämpimästi vastaan ja hän on pitänyt vireästä keskustelukulttuurista, joka paikkakunnalla on.

– Paikallislehden on hyvä toimia tällaisessa ympäristössä.

Eläkkeelläkään Lassila ei aio lopettaa kirjoittamista. Töiden teko jatkuu, mutta enemmän omaan tahtiin, hän toteaa.

Sotkamoon Hanna Laukkanen muuttaa heti vuoden alussa. Hän on innostunut uudesta työstä ja odottaa pääsevänsä tekemään juttuja, uutisia ja kuvareportaaseja.

Ensi kesänä on luvassa muun muassa Itä–Länsi-ottelu Sotkamossa.

– Toivon, että pystyn antamaan paljon ja opin myös uutta. Hienoa, että saan hyvän työyhteisön.

Hanna Laukkanen aloittaa Sotkamo-lehden päätoimittajana tammikuussa 2023.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä