Ihmiset
Aika kuluu Vuokatissa yhdessä lomaillen – lomalaiset kertovat yhdessäolon merkitsevän paljon
Kiersimme kysymässä Vuokatissa lomailevilta seurueilta, miten he viettävät aikaa yhdessä.
Kangasniemeltä kotoisin oleva Sara Suhonen on lähdössä Katinkullasta hiihtolenkille mummunsa Marja-Leena Suhosen kanssa. Edessä on kymmenen kilometrin lenkki.
– Sara on todella kova hiihtäjä. Mummolle tulee kyllä hiki, kun Sara pistää vauhdin päälle. Tiukkaa tekee pysyä perässä! Marja-Leena kertoo.
He lomalla Kainuussa yhdessä perheen kanssa, ja Vuokatti on jo tuttu lomakohde. Kakkosluokalla oleva Sara kertoo, että loma on kulunut hiihdellessä. He ovat myös uineet kylpylässä, ja tarkoitus on käydä vielä yhdessä laskettelemassa. Seuraava hiihtoreissu suuntautuu hieman kauemmaksi pohjoiseen, kun he lähtevät suksimaan pitkin Muonion latuja.
Marja-Leenan mukaan hänelle on erittäin tärkeää viettää aikaa kolmen lapsenlapsensa kanssa.
– Kun jäin leskeksi, tuntui, että elämä pysähtyi. Mutta sitten tuli näitä pieniä lapsia kolme, niin minulla elämä muuttui kerralla.
Lastenlasten kanssa touhuaminen on Kaija (vas.) ja Hannu Loukolle mielekästä tekemistä yhdessä perheen pienempien kanssa. Kuvat: Viivi Seppänen.
Kauhajoella asuvat Kaija Loukko ja Hannu Loukko pyrkivät vierailemaan kerran kuukaudessa kolmen lapsenlapsensa luona Sotkamossa.
Lastenlasten kanssa touhuaminen on heille mielekästä tekemistä yhdessä perheen pienempien kanssa. Samaan aikaan, kun vanhempi lapsenlapsi oli Katinkullassa mailapelikerhossa, isovanhemmat touhusivat nuoremman Alma Suutarisen kanssa.
– Näiden pikkuisten kanssa oleminen tärkeä juttu, Hannu toteaa.
Tärkeää yhdessäolo on myös lapsenlapsille: Kaija kertoo, että kahdeksan kuukautta vanhan Einon ensimmäinen sana oli paappa.
Laskettelu on Kokkolassa asuvan Kivimäen perheen yhteinen harrastus. Kuusivuotias Lenni Kivimäki on äitinsä Lotan kanssa evästauolla nuotiopaikalla sillä aikaa, kun isä Kalle ja nelivuotias Olivia -sisko ovat vielä rinteessä. Eväsleivät ja lämmin mehu maistuvat laskettelijoille.
Lotta kehuu Vuokatin rinteitä, jotka sopivat koko perheelle ja ovat sopivan etäisyyden päässä kotoa.
– Me lasketellaan varmasti nämä neljä päivää ja käydään SuperParkissa, hän kertoo lomasuunnitelmista.
Kolmivuotiaana laskettelemaan oppinut Lenni kertoo, että hänestä on mukavaa olla rinteissä yhdessä perheen kanssa.
Opiskelijoista koostuva kaveriporukka saapui Vuokattiin viettämään syntymäpäiviä. Muiden lasketellessa keilaamaan lähtivät Elmeri Orjasniemi (vas.), Jasmine Arppi, Karri Ojala, Topi Lukkarinen ja Elli Jääskeläinen.
Oululainen opiskelijaporukka on saapunut Vuokattiin juhlistamaan hieman jälkikäteen Elli Jääskeläisen syntymäpäiviä. 13 hengen seurue on jakaantunut päivisin eri aktiviteettien pariin: osa käy laskettelemassa, ja osa on sillä aikaa keilaamassa. Lomareissuun kuuluu myös yhdessä hengailua, kylpylässä rentoutumista ja hyvää ruokaa.
Päiviin ei Jääskeläisen ja Jasmine Arpin mukaan liikaa ohjelmaa ja suunnittelua.
– Yhdessäolo merkitsee hauskanpitoa ja rennosti oleilua, Arppi kuvailee.
– Ja ettei kellään ole kiire minnekään eikä tarvitse miettiä aikatauluja suuresti. Voidaan vain olla siinä, Jääskeläinen jatkaa.