Sotkamon ja Kajaanin sijoittamat Loiste-miljoonat ovat tuottaneet tasaisesti – tänä vuonna sijoitusten arvo on kuitenkin laskenut
Ikävä yllätys joillekin Loisteen vanhoille asiakkaille: Olivat päätyneet pörssisähkön käyttäjiksi vähintäänkin puolivahingossa
Loiste Sähkönmyynnin myyminen ei tuo ylimääräistä osinkoa Sotkamon kunnalle ja muille omistajille, arvioi Mika Kilpeläinen
Antti Kela: Kajave huolehtii tasapuolisesti koko Kainuusta – verkkoa uusitaan ensin kaukaisimmilla ja haavoittuvimmilla alueilla
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Matti Mulari: Sähkönsiirtomaksujen korotukset ylittävät hävyttömyyden rajat
Keskusliikkeen huolto siirtyy katutason tiloihin: Itsepalvelupiste pyöräilijöille, huoltoon voi tuoda koneita ympäri vuorokauden
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Keskusliikkeen huolto siirtyy katutason tiloihin: Itsepalvelupiste pyöräilijöille, huoltoon voi tuoda koneita ympäri vuorokauden
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.