Miljoonatuloihin yltänyt ravintoloitsija Jouni Lanamäki ei juo, mutta haluaa tarjota palveluja muille – "Totta kai haluan maksaa veroja syntymäkotikuntaani"
Joko sytytit kausivaloja? Kausivalojen kulut pysyvät kurissa valoja karsimalla, ledittämällä ja ajastamalla
Kainuu-villapaidan malli on kohta kaikkien saatavilla – maakuntasukasta tutut kuuset valloittavat nyt neuleessa
Maakuntaliitot kritisoivat Itäratasuunnitelmaa – "Päijät-Hämeen selvityksessä luetellut hinta- ja teoreettiset matka-aikasäästövertailut on esitetty tarkoitushakuisesti ja osittain harhaanjohtavasti"
Hoitajahaku on jatkuvasti päällä, mutta kesän osalta tilanne vaikuttaa olevan hallinnassa ainakin Kainuun vanhusten asumisyksiköissä
Terrafame teki ennätystuloksen – Akkukemikaalitehtaan ylösajo onnistui, ja myös sota nosti kysyntää. Sähköautojen myynnin räjähdysmäinen kasvu enteilee hyvää tulevillekin vuosille
Kainuun hiihtokeskusten kausi oli vilkas, mutta ylläpitokustannusten, polttoaineen ja tavarantoimitusten hinnannousu huolettaa
Psykologi Hanna Piirainen neuvoo hyväksymään myös ahdistuksen ja pelon tunteet – "Monestihan kielteisiin tunteisiin liittyy sellainen ajattelu, että äkkiä pois. Mutta entä jos vain pysähtyy kuuntelemaan, että tällainenko se tunne on"
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.