Paikallisuutiset

Kainuu edelleen perustasolla – vappujuhlat paras pitää perheen piirissä

Kainuun koronakoordinaatioryhmä esittää Kainuun koronarajoitusten pitämistä edelleen perustason mukaisina ja kokoontumisrajoitusten jatkamista.

Kainuussa koronaviruksen ilmaantuvuus on 25 (per 100 000 asukasta / 14 vrk).

Testejä otettiin viime viikolla lähes 1500, joista positiivisten testien osuus 0,7 prosenttia. Tartuntojen jäljitettävyys on 100 prosenttia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ilmaantuvuus ylittää kiihtymisvaiheen rajan, mutta muilta osin tilanne ei edellytä tiukempia toimia, Kainuun sote kertoo tiedotteessaan. Tapaukset liittyvät kahteen tiedossa olevaan ryppääseen, joissa ei ole merkkejä laajentumisesta.

Koordinaatioryhmä totesi arviossaan, että tilanne on hallinnassa, mutta nykyisellä ilmaantuvuudella ei myöskään ole edellytyksiä rajoitusten poistamiseen. Kainuun osalta koronarajoituksia ja -ohjeistuksia arvioidaan viikon kuluttua.

Kainuussa on voimassa myös enintään 20 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoituspäätös. Esityksenä on, että rajoitusta jatketaan 9.5. saakka.

– Viimeisimmissä alueen tartunnoissa on kyse koronaviruksen ns. brittiläisistä tai eteläafrikkalaisista muunnoksista, jotka näissäkin ketjuissa ovat olleet herkkiä leviämään. Toivon, että kainuulaiset edelleen ymmärtävät lähikontaktien rajoittamisen merkityksen – lähialueilla on ollut laskevaa kehitystä, mutta Kainuussa ilmaantuvuus on ollut nousussa, pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän kehottaa nauttimaan vappusimat vain lähipiirin kesken ja muutenkin rajoittamaan vappukarkeloita tänäkin vuonna.

– Kun kelit paranevat, niin ulkoilua lisää, mutta sisätiloissa kaikki ei-välttämättömät kontaktit pois. Ikävää on, jos joudumme rajoituksia jatkamaan, kun muualla jo höllätään, Koukkari jatkaa.

Vartiuksen rajanylityspaikalla on viimeisen kahden viikon aikana todettu kaksi positiivista testitulosta, joiden perusteella henkilöt eivät ole saapuneet maahan.

Raja-asemalla on voimassa PSAVIn päätös pakollisista terveystarkastuksista 31.5. saakka.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lyhyesti

Suositukset ja ohjeet säilyvät ennallaan:

Yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille

Yleinen etätyösuositus on, ei etäopetussuositusta

Suositus välttää maakuntarajat ylittävää matkustamista. Ulkomaanmatkailu tulee rajoittaa vain välttämättömään

Alle 12-v ryhmätoiminnassa ei ole rajoitussuosituksia, 12–17-v suositellaan enintään 20 henkilön ryhmiä ja aikuisille yksilöharrastuksia ryhmien sijaan (ikäihmisten ryhmäliikuntatoiminta ulkotiloissa turvavälejä noudattaen voi käynnistyä uudelleen)

Yksityistilaisuuksissa vahva suositus noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniakäytäntöjä.

Yksityisiä juhlia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisina ja välttämään lähikontakteja.

Koronatestiin tulee edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä. Lisäksi suositellaan Koronavilkun käyttämistä älypuhelimessa.

Rokotusryhmät:

1961 ja sitä aiemmin syntyneet. Ajanvaraus Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa "iänmukaiset koronarokotukset" Rokotteena on Pfizerin tai Modernan mRNA-valmiste.

2005 tai sitä aiemmin syntyneet riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat. Ajanvaraus Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa "riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien koronarokotukset". Rokotteena on Pfizerin tai Modernan mRNA-valmiste.

Vapaita aikoja nettivaraukseen lisätään rokotteiden saatavuuden mukaan. Varaus- ja muut ohjeet on koottu Kainuun soten infosivulle sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

Ajanvarausnumeroon 044 709 3788 pyydetään soittamaan vain, mikäli nettiajanvaraus ei ole mahdollista. Jonossa on edelleen toista tuhatta puhelua, joten takaisinsoitossa voi kestää useita vuorokausia.

Kainuussa ei ole todettu uusia korontartuntoja keskiviikon jälkeen.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä