Ihmiset
Syksyllä kolme liikuntatieteen väitöskirjaa Vuokatissa – tutkimusaiheena nuorten urheilijoiden palautuminen
Christiina Kuorelahti yllättyi siitä, että yksi ylimääräinen tunti unta johti jopa 10–15 prosentin laskuun koehenkilön koetuissa stressipisteissä. Tämä tulos havaittiin neljän kuukauden kilpailukauteen valmistavan jakson aikana.
Liikuntatieteiden maisteri (LitM.), Christina Kuorelahden väitös avaa syksyn väitösputken Jyväskylän yliopiston Vuokatin Liikuntateknologian yksikössä. Lokakuussa järjestetään kaksi muuta väitöstä.
Kuorelahden liikuntafysiologian väitöskirjan tarkastustilaisuus pidetään 30. syyskuuta Vuokatin Sokos h