Ihmiset

Sotkamon ympärivuotinen tapahtumakimara ihastutti ihmiset

Sotkamon juhlavuotta vietettiin ennätysmäisen runsaissa tapahtumissa. Juhlavuosi valoi hyvän pohjan tulevaisuudelle.

Sotkamon 375-juhlavuonna kulttuurista on nautittu jokaisena vuodenaikana runsaslukuisissa tapahtumissa.

Kävijöitä on tapahtumissa riittänyt ja palaute ollut erittäin positiivista.

– Kyllä on semmoinen fiilis, että meillä on ollut hyvä juhlavuosi, kunnan kulttuurituottajana viime marraskuussa aloittanut Marko Karvonen summaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Marraskuussa toista kertaa järjestetyt, tänä vuonna Sotkamon isännöimät Kainuun kirjamessut olivat piste i:n päällä. Naapurinvaaran Huvikeskuksessa järjestetystä kirjallisuustapahtumasta kantautui hyvää palautetta niin kirjailijoilta, kustantajilta kuin kävijöiltäkin.

– Siinä on nyt hyvä pohja tulevaisuudelle. Uskoisin, että Kainuun kirjamessuista voitaisiin saada ihan oikeasti kansallinen tapahtuma.

Kainuun kirjamessuilla julkistettiin myös Sotkamon kunnan novellikirjoituskilpailun hedelmistä koottu Yli sinisten vaarojen -novelliantologia.

Tapahtumakimarasta Karvonen nostaa esille muutaman kohokohdan, jotka tullaan hyvin todennäköisesti toteuttamaan myös tulevaisuudessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Elokuun lopulla Suomen luonnon päivänä Club for Five esiintyi Hiidenportin kansallispuistossa luontomaisemien keskellä.

– Paikkana Hiidenportti toimi tosi hyvin, ja tuhatpäinen ihmismäärä oli todella innoissaan siitä. Joka vuosi voisi olla uusi artisti siellä esiintymässä.

Heinäkuun lopun perinteinen Sotkamo-päivä oli juhlavuonna erityisen monipuolinen kansainvälisine vieraineen.

– Sotkamo-päivää pitää jatkossa kehittää enemmänkin, että tapahtuma oikeasti nousee kesästä isosti esille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kevään elokuvafestivaali Four Seasons toi Sotkamoon ja Kuhmoon kotimaisen elokuvan tekijöitä. Tavoite on järjestää festivaali ensi vuonna syksymmällä. Elokuvantekijöitä tuodaan Sotkamoon eri vuodenaikoina myös tapahtuman ulkopuolella.

Tommi Korpela sanoi hienosti, että hänelle tuli samanlainen tunne Sotkamossa, kuin aikanaan Sodankylän elokuvajuhlilla.

Juhlavuoden monien näyttelyjen myötä myös taide on ollut näkyvästi esillä. Ihmiset ovat ottaneet erilaiset taiteenmuodot, kuten nykytaiteen, hyvin vastaan.

– Se oli hyvä juttu, että meillä oli monenlaista taidetta tarjolla. Tarkoitus on jatkaa eteenpäin, vaikka kulttuuritalo Aatos menee remonttiin. Esimerkiksi ympäristötaidetta nostetaan esille.

Hiidenportissa Club For Fiven kanssa vietetty Suomen luonnon päivä keräsi tuhatkunta ihmistä kansallispuistoon. Kuva: Maaria Haikola

Loppuvuodesta kulttuurituottajan toimi vakinaistettiin, eli matkailusta ja urheilusta tunnetussa Sotkamossa kulttuuria kehitetään jatkossakin.

Kulttuuritapahtumien osalta yhteistyötä on viritelty muun muassa Kainuun eri kuntien kanssa.

– Paljon on jo suunnitelmia ensi kesällekin yhteistyössä myös Sotkamon Jymyn kanssa. Urheilu ja kulttuuri kulkevat jatkossakin käsi kädessä, Karvonen toteaa.

Kulttuurituottaja Karvonen on saanut paljon palautetta, toiveita ja ehdotuksia ihmisiltä pitkin vuotta.

– Kuntalaiset ovat olleet tosi aktiivisia, ja sehän on ihan parasta.

Sotkamon kunnassa sivistystoimen lisäksi esimerkiksi teknisen puolen ihmiset ovat olleet antaumuksella mukana tekemässä tapahtumia.

– Se kertoo todella hyvin siitä, miten kunnan sisällä pystytään tekemään aitoa yhteistyötä. Se on kyllä lämmittänyt sydäntä.

"Tavoite on edelleen nostaa esille paikallisia toimijoita."

Vaikka vuosi vaihtuu, tapahtumien ja tilaisuuksien suhteen ideasammio on edelleen käymässä. Alkuvuodesta Vuokatissa järjestetään sekä kotimaisista että kansainvälisistä voimista koostuvat biisintekoleirit. Tammi-helmikuussa Sotkamoon saapuu vierailevia teatteriesityksiä.

Kesän ajalle suunnitelmissa on muun muassa uudenlainen, huumoriin liittyvä festivaali. Kesäkuulle on valmisteltu myös nuorisolle suunnattua isompaa tapahtumaa.

– Tavoite on edelleen nostaa esille paikallisia toimijoita ja tarjota heille uusia avauksia kulttuurin rintamalla, Karvonen toteaa.

Vuosi 2022 huipentuu uudenvuodenaaton konserttiin ja juhlaan. Sotkamon kunta järjesti aiemmin tänä vuonna juhlavuoden sävellyskilpailun, jonka voittaja julkistetaan vuoden päätteeksi.

Uudenvuodenaaton konsertissa kuullaan muitakin sävellyskilpailun kappaleita, jotka sovitetaan orkesterille.

– Ainakin voittajakappale on tarkoitus esittää ja muuta uudenvuoden musiikkia.

Uudenvuodenjuhla pidetään elokuvateatteri Kino Visiolla aattona kello 19, että ihmiset ehtivät vielä ottamaan uutta vuotta vastaan vaikkapa Vuokatin rinteillä ilotulitusten räiskeessä.

– Laitetaan punaista mattoa ja soihtuja juhlapaikan eteen. Halutaan vielä nostaa esille, että meillä on ollut juhlavuosi, on onnistuttu hyvin ja saatu paljon asioita aikaiseksi. Kiitetään vielä ihmisiä ja siitäpä ruvetaan jo toteuttamaan uusia asioita.

Jonna Ihanainen kerää Veikko Huovisen kirjoja ja hankki Huovisseuran pöydältä täydennystä kokoelmaansa. Sotkamolaissyntyinen Ihanainen saapui messulle kuitenkin lähinnä siksi, että hänen novellinsa sisältyy messuilla julkistettuun Yli sinisten vaarojen -novellikokoelmaan.
Yksi jos toinenkin huokaisi ihastuksesta Brothers in Arms -kappaleen aikana, kun yhtye pyysi yleisöä kääntymään kohti Palolampea.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä