Paikallisuutiset

Sotkamon Keskusta esittää yrittäjyyslinjaa Sotkamon perusopetukseen ja lukioon

Sotkamon Keskusta esittää syyskokouksen kannanotossaan Sotkamon kuntaan pitkäjännitteisen ja tulevaisuuteen tähtäävän yrittäjyyslinjan perustamista.

– Lasten ja nuorten työelämätaitoja on vahvistettava ikätason mukaisesti, Sotkamon Keskusta kertoo syyskokoustiedotteessaan, ja vaatii toimenpideohjelman ja työryhmän perustamista asian ympärille.

– Sotkamon Keskusta haluaa luoda lapsille ja nuorille mahdollisuuden itsensä kehittämiseen yrittäjyyslinjalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yrittäjyyslinjan tavoitteena olisi vahvan pohjan luominen nuorten yrittäjyydelle sekä nuorten työelämätaitojen vahvistaminen. Suomi tarvitsee yrittäjiä, Keskustan kunnallisjärjestö sanoo.

Nuorten työelämä- ja taloustaitojen vahvistaminen ovat Sotkamon Keskustan kunnallisjärjestön mielestä tärkeitä asioita yhteiskunnassa toimimiseen yksilönä ja myös koko tulevaisuuden yhteiskunnan kannalta.

Työn tekemisen aakkoset kannattaa opetella jo nuorena, oman ikätason mukaisesti, keskustalaiset esittävät.

– Haluamme, että kunnassa luodaan lapsille ja nuorille järjestelmällinen toimintatapa yrittäjyyden ja yritteliäisyyden kehittämiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sotkamon Keskustan kunnallisjärjestö ehdottaa, että alakouluissa vuosiluokille 1–6 luotaisiin yksi oppimisprosessi, jossa ikäkauteen sopivalla tavalla oppilas oppisi työelämätaitoja.

Yläkoulussa koottaisiin yrittäjyysluokka ja lukiossa järjestettäisiin soveltavia yrittäjyyden kursseja.

– Tärkeintä on luoda työryhmä, joka rakentaa toiminnalle vahvan alun. Yrittäjyyslinjasta kasvaa urheilulinjan kaltainen toimija, jonka piiriin hakeudutaan kuntarajojen ulkopuoleltakin lukio-opintoihin.

Syyskokous valitsi Matti Lukkarin jatkamaan Sotkamon Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajana myös vuonna 2021. Varapuheenjohtajana jatkaa Sakari Seppänen ja sihteerinä Piia Määttä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hallitukseen valittiin Annikki Hakkarainen, Ari Hakkarainen, Janne Hyvönen, Heikki Karjalainen, Sarianne Kokkonen, Marja-Leena Korhonen, Pasi Korhonen, Tarja Lukkari, Mirja Okkonen ja Riitta Sirviö.

Matti Lukkari jatkaa Sotkamon Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajana myös vuonna 2021. Kuva Keskustan Sotkamon puoluekokouksesta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä