Ihmiset

Siivooja tekee näkymätöntä työtä, joka näkyy

Matkailun tekijät -juttusarjassa tapaamme ihmisiä, jotka mahdollistavat matkailijoille mukavan loman. Siivoojat on ammattiryhmä, jonka työn jälki omalta osaltaan tekee lomalaisen lomasta hyvän.

Siivooja Tellervo Lipponen tuli siivousalalle töihin ihan vahingossa.

– Siivousalan työtä olen tehnyt kaikkiaan 23 vuotta. Näissä matkailupuolen hommissa olen ollut 11 vuotta. Näiden vuosien aikana siivousala on muuttunut hirveästi. On muuttunut ensinnäkin kiireisemmäksi. Esimerkiksi mökkien siivousaika on vain neljä tuntia, riippumatta mökin koosta tai siivouksen tarpeesta, hän kertoo.

Lipposen mukaan hyvänä puolena taas on, että puhdistusaineet ovat muuttuneet ekologisemmiksi ja työvälineet ovat kehittyneet. Enää ei kontata lattioita, Lipponen kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tellervo Lipponen on työskennellyt siivousalla 23 vuotta, nyt hänellä on meneillään viimeinen puoli vuotta työskentelyä ennen eläkepäiviä. Kuvat: Leila Arffman.

Siistijä on meidän ammattinimike, mutta kyllä me itse puhutaan siivoojista, mainitsee Minna Rusanen .

Alalla 19 vuotta ollut Rusanen toteaa, että hänelle siistijä-sanasta tulee mieleen pölyjen hipsuttelija.

– Meidän työn jälkeen kohde on siivoojan jäljiltä, hän mainitsee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rusasen mukaan siivoustyö on myös asiakaspalvelua. Siivoaja on välillä yhteydessä asiakkaaseen sekä kohteen omistajaan, ja kuuntelee heidän kommentit. Asiakaspalautteet majoittujilta tulevat usein Lomarenkaan kautta. Toisinaan majoittujilta tulee toiveita, joista osa kuuluu siivoojien tehtäviin, osa puolestaan kiinteistöhuollolle.

– Toiveista olemme yhteydessä kohteen omistajaan, Rusanen kertoo.

Minna Rusasen kertoo, että hän saa henkilökohtaisesti 'kiksit' eli innostuksen oikein likaisesta asunnosta.

Rusasen mielestä työn parhaimmat puolet ovat työn vapaus ja se, että ihan konkreettisesti näkee työnsä jäljen. Lipponen on samaa mieltä työn vapaudesta ja työnjäljen näkemisestä. Työ on fyysisesti raskasta ja toisena miinuspuolena molemmat mainitsevat myös kiireen. Kiire rasittaa myös henkisesti, koska työnsä he haluavat tehdä hyvin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Majoittujien vaihtoaika on normaalisti neljä tuntia ja se on myös siivousaika. Molemmat toteavat, ettei siivousala ole kovin kiinnostava ja houkutteleva ala. Se on heidän mielestään harmi.

– Useat eivät varmaan edes tiedä, mitä tämä työ on, Rusanen miettii. Tämä on kuitenkin itsenäistä, palkitsevaa työtä, jossa näkee kädenjälkensä, Minna Rusanen sanoo.

"Tämä on itsenäistä työtä, jossa kädenjälki näkyy heti."

Rusanen kertoo, että hän saa henkilökohtaisesti 'kiksit' eli innostuksen oikein likaisesta asunnosta.

– Ihan sormet syyhyävät päästä aloittamaan työ ja siinä näkee kunnolla työnjälkensä, hän sanoo.

Sanaton kommunikaatio toimii yhdeksän vuotta työparina työskennelleillä siivoojilla.

– Meidän ei tarvitse puhua, kun tullaan kohteeseen. Meidän yhteistyö on saumatonta ja helppoa. Ajatellaan asioista samalla tavalla ja meidän työskentelytavat ovat samanlaiset, kehuu Rusanen työpariaan.

– Me ollaan jo niin rutinoituneita työparina ja työntekijöinä, Lipponen ja Rusanen huomauttavat.

– Tosin tavarat nähdään eri tavalla ja niitä siirrellään toisemme jäljiltä, naurahtaa Rusanen.

Rusanen kertoo, että paljon voimia antaa työporukka. Töihin mennään iloisena. Välillä sadatellaan, ja se kuuluu asiaan, Rusanen huomauttaa.

Tellervo Lipponen ja Minna Rusanen ovat tehneet töitä työparina jo yhdeksän vuoden ajan.

Töitä on pääsääntöisesti viisi päivää viikossa, sesonkiaikoina enemmänkin. Vapaita pidetään enemmän, kun lomailijoita on vähemmän. Vapaat he saavat valita itse. Lipponen kertoo, että hänellä on viimeinen puoli vuotta työelämää jäljellä ennen eläkettä.

Työstä palautumiseen ei naisten mukaan ihmeitä tarvita.

– Ihan vaan ollaan, levätään ja tehdään kotihommia, Lipponen kertoo.

– Tykkään laittaa ruokaa, lenkillä koiran kanssa, hiihtää ja olla perheen kanssa. Hyvä vaihtoehto on myös heittäytyä sohvan nurkkaan suklaalevyn kanssa, Rusanen toteaa.

Siivooja

Siivoajalla on ammatillinen koulutus tai oppisopimuskoulutus.

Koulutusnimike on toimitilahuoltaja.

Tehtävänimike voi olla myös siivooja, siistijä, kerroshoitaja, laivoilla hyttiemäntä.

Työskentely on itsenäistä tai parin kanssa työskentelyä.

Osaamisen perustana on tietopohja siivouskemikaaleista, työvälineistä, hygieniasta ja ergonomisista työtavoista.

Siivoojan työ on vastuullista ja palveluhenkistä työtä.

Työssä tarvitaan ihmissuhdetaitoja ja ryhmätyötaitoja.

Työ on fyysistä ja matkailukohteissa kielitaito on eduksi.

Lähteet: Opintopolku.fi

Tellervo Lipponen ja Minna Rusanen ovat tehneet töitä työparina jo yhdeksän vuoden ajan.
Tellervo Lipponen on työskennellyt siivousalla 23 vuotta, nyt hänellä on meneillään viimeinen puoli vuotta työskentelyä ennen eläkepäiviä.
Minna Rusasen kertoo, että hän saa henkilökohtaisesti 'kiksit' eli innostuksen oikein likaisesta asunnosta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä