Paikallisuutiset
Seitsemän lisää – Vuokatissa harjoittelevasta urheilujoukkueesta löytyi uusia koronatartuntoja
Kainuun sote ei luota lähtöpään testaustuloksiin Ukrainassa.
Vuokatissa leireilevästä urheilujoukkueesta on paljastunut seitsemän uutta positiivista koronatestitulosta, kertoo Kainuun sote. Jo viime viikolla löytyi neljä sairastunutta urheilijaa.
52-henkinen joukkue saapui Ukrainasta Vuokatin urheilukuplaan 7. marraskuuta. Aiemmin marraskuun alussa Vuokattiin saapuneesta samankokoisesta ukrainalaisjoukkueesta löytyi neljä koronapositiivista tulosta. Kaikki testatut ovat oireettomia.
Maahantuloa edellytettävissä 72 tuntia edeltävissä koronatesteissä kaikki on ilmoitettu negatiivisiksi.
1. marraskuuta saapuneesta joukkueesta 36 henkilöä on karanteenissa. Samoin koko 7.11. saapunut 52 hengen joukkue on määrätty 14 vuorokauden karanteeniin ja sairastuneet henkilöt lisäksi 7 vuorokauden eristykseen.
Joukkueet ovat koko saapumisen jälkeisen aikansa olleet ns. urheilukuplassaan, joten riski tartunnoista joukkueen ulkopuolelle on vähäinen.
Yhteistyössä Vuokatin urheiluopiston kanssa on päätetty välittömästi keskeyttää ukrainalaisten urheilijoiden saapuminen Vuokattiin.
– Vaikka Vuokatissa käytettävät varotoimet koronaturvallisuuden varmistamiseksi ovat tiukat, tässä tilanteessa tämä on ainoa vaihtoehto, toteaa Vuokatin Sportin toimitusjohtaja Veikko Halonen Kainuun soten tiedotteessa.
– On ilmeistä, että joko lähtöpään testaus on tekemättä asianmukaisesti tai uskomaton epäonni on kohdannut joukkueita, koska yli 10 prosentin testipositiivisuus on poikkeuksellista. Onneksi olemme pystyneet luomaan Vuokattiin toimivan testi- ja varojärjestelmän, toteaa Kainuun pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.
– Emme tämän tiedon valossa voi pitää ukrainalaisten lähtötestausta luotettavana ja lisäksi tilastollisesti on ilmeistä, että joukkueessa voi olla lisää oireettomia viruksen kantajia. Tämän vuoksi olemme välittömästi tehneet karanteeni- ja eristyspäätökset tartuntojen leviämisen estämiseksi, Koukkari kertoo.
Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kiittelee Kainuun sotea ja Vuokatin urheiluopistoa ripeistä toimista tartuntojen rajaamiseksi.
– Harjoitteluolosuhteet Sotkamossa houkuttelevat myös kansainvälisiä urheilijoita. Kotimaassa tehdyt testaamis- ja rajoittamistoimenpiteet turvaavat niin sotkamolaisten kuin alueelle saapuvien hyvinvointia. Nämä toimenpiteet tukevat myös koronaviruksen torjuntatyötä. Toimivan matkailukuplan rakentamiseksi tarvitaan oikeita ja sovittuja toimia, joihin sitoudutaan myös matkailijoitten lähtömaassa.
Kunnanjohtaja muistuttaa kuntalaisia ja alueen toimijoita suhtautumaan koronavirukseen ja tartuntojen ehkäisyyn vakavasti. On tärkeää, että jokainen huolehtii ohjeiden noudattamisesta kaikissa tilanteissa. Siitä huolimatta ja samaan aikaan meidän on kyettävä turvaamaan yhteiskunnan perustoiminnot ja mahdollistettava myös elinkeinoelämän toiminta.
Sotkamon kunnassa alueellista koronatilannetta seurataan reaaliajassa tiiviissä yhteistyössä Kainuun soten kanssa. Kuntalaisille tiedotetaan tarvittaessa kunnan verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä paikallislehdessä.
Juttuun päivitetty kunnanjohtajan kommentit 12.11.2020 klo 12:39