Ihmiset
Sattuipa kerran: Kuski kaasutti risteävän liikenteen rakosesta
Operoin 1990-luvun puolivälissä Valtimon metsäkonekoulu -nimisessä "kolhoosissa". Tuolloin koululla virisi idea laajentaa opetusta puunkorjuutoimen lisäksi puutavaran kaukokuljetuksen puolelle. Rehtori hankki OPH:sta rahoituksen ja ohjasi minut koulutusohjelman tekoon sekä opiskelijahankintaan. Lisäksi tehtäviini sisältyi kaluston hankintaa ja puutavaran kaukokuljetustaidon omaavan opettajan etsintä.
Sattumalta kahvikiekerössä kollegani Tero Huusko kertoi sotkamolaisella toisen polven autoyrittäjänä toimivalla Matti Kilpeläisellä olevan kuljetussopimukset avoinna. Soitin Kilpeläiselle ja sovimme tapaamisen koululle. Palaverissa sovimme hänelle tuntiopettajan pestin, jolloin Kilpeläinen kertoi perustavansa Kuljetushankinta FIN Oy -nimisen yrityksen ja laskuttavansa opetustyöt yrityksen piikkiin.
Kalustohankinnassa kävin Kilpeläisen kanssa koeajamassa opetuskalustoksi myynnissä olevia puutavaravarustuksen omaavia vaihdokkeja. Kuopion Sisu Auton varikolla koeajaessamme nuppiautoa lähestyimme Puijon laakson notkelmassa valoristeystä. Kuskivuorossa ollut Kilpeläinen jarruttaessaan punaisiin valoihin hoksi jarrukitkan tehottomuuden jäisessä myötäristeyksessä, jolloin hän kaasutti risteävän liikenteen rakosesta läpi punaisten palaessa. Kilpeläisen ilmekkään ei värähtänyt, mutta hetken päästä hänen kasvonsa punertuivat. Myöhemmin hän kuitenkin tunnusti, että "kävimme liipasimella".
Kaukokuljetuspuolen kuljettajakoulutus Valtimolla käynnistyi puolivuotisina kursseina hyvin, sillä opiskelijoiksi oli tulossa CE-kortin omaavia hakiljoita riittävästi. Kilpeläinen laajensi yritystoimintaansa Q Team -verkostoksi toimialana konsultointipalvelut ja hankki toimipaikaksi Metsähallitukselta myynnissä olleen Pajuniemen kartanon.
Myöhemmin monissa kontakteissamme Kilpeläinen kertasi elämänsä suuria käännekohtia, joista yksi oli tuntemattoman valtimolaisen Aulis Korhosen soitto hänelle tammikuun neljäs päivä vuonna 1994. Sielunmaisemat ovat usein yllättäviä!
Aulis Korhonen
Sattuipa kerran -palstalla julkaistaan lukijoiden tositarinoita, jotka ovat tapahtuneet sotkamolaisille ihmisille tai tapahtuneet Sotkamossa. Kerro meille, mitä tapahtui ja kenelle. Tositarina voi olla iloinen, surullinen, erikoinen, välittää tietoa, kertoa nykypäivästä tai kertoa menneistä ajoista. Lähetä oma tositarinasi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi tai tuo toimitukseen, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo.