Mielipiteet
Osmo Polvinen: Kunnanhallituksen pöydän ympärillä on usein istuneet alueen suurimmat maanomistajat
Mielipide. Kirkonkylän masterplan on valmistelussa, haastatteluja on tehty ja mielipiteitä kasailtu, hyvä niin. Miten pitäisi asiaa laajemmin lähestyä, sitä kannattaa hieman pohtia.
Meneekö joku kiireisin asia aina kaiken edelle johon käytäntöön on totuttu. Muutama perusasia on hyvä muistaa, se tiivistää pohdintaa ja asettaa omat rajansa. Aluetta ympäröi vesistöt, pohjavesi virtaa Hiukan kankailla aivan vieressä ja läpikulkuliikenne soljuu kylän keskusraittia yöllä ja päivällä.
Yleiskuva alkaa muodostua kulkijalle, kun lähestytään kirkonkylää mistä päin tahansa. Vesinäkymät tervehtivät tullen ja mennen. Vesistö asettaa omat rajansa myös maankäytön suunnittelulle ja toteutukselle.
On paljon sellaisia perusasioita jotka ovat jo valmiina. Otetaan kiinnekohdaksi vaikkapa tori. Torilta pääsee jalkaisin, polkupyörällä, tai rullasuksilla Tikkalanniemen sillalle, Kaitainsalmelle, Juuvinmäelle tai entisen emäntäkoulun alueelle ja kaikkea siltä väliltä. Torilta ei ole matkaa kuin 150 metriä, niin pääsee portaita suoraan Hiukan kankaille.
Kunta on suunnitellut sisäiseen väylästöön opasviitat jotka johtavat keskeisten palveluiden äärelle. Näitä voi jokainen testata, toimiiko raitit vai pitääkö niitä jotenkin parantaa. Reipas happiliikunta pitää mielen virkeänä, tuo uusia kirkkaita ajatuksia ja parantaa samalla valmistelussa olevaa kyläkuvan suunnittelua.
Kunta on onnistunut hankkimaan rakentamiseen tarvittavaa raakamaata ja kokonaisuuksien suunnittelu on tuolloin helpompaa. Yhteen sovittaminen yksityisten toimijoiden kanssa tarvitsee yhteistä kokonaisnäkemystä, ettei tarpeettomia erimielisyyksiä pääsisi syntymään.
Masterplan on onnistuessaan kaavoituksen valmistelussa yksi apuväline millä lopputulokseen voidaan vaikuttaa. Pidetään kiinni tasapuolisuudesta ja muistetaan mikä on kunnan perustehtävä, sillä päästään jo pitkälle.
Vilkkaasti liikennöity Kainuuntie vetää liikennettä ja kylä antaa matkalaiselle kuvan, että tänne pitää pysähtyä ja tulla uudelleen. Kirkonkylä käyntikorttina on tärkeä helminauhan osa.
Himmelin – Sopalan seudulta kunnalle hankitun alueen yksityiskohdat tarkentuvat kaavoituksen kautta. Alueesta rakentuu viihtyisä asuntoalue rakentajalle. Vesistöt ja ulkoilualueet ovat aivan äärellä ja kauppa- ja muut palvelut lähellä.
Moni on varmaan mahdollisuudet ohikulkiessaan huomioinutkin ja suunnittelee asunnon hankkimista. Kunnan tulee olla osaltaan asuntotuotannossa aktiivisesti mukana, kun uusia työpaikkoja synnytetään.
Nykyinen terveyskeskus ympäristöinen tarvitsee oman laajemman kokonaistarkastelunsa. Mitä puretaan ja miten halutaan rakentaa.
Tässä yhteydessä voisi löytyä karavaanareille sopiva alue. Se toisi tarvittavaa ostovoimaa ja positiivista potkua yleisemminkin. Mistä se voisi löytyä vai seuraako se kenties jo kylän elämää aivan lähitienoilla? Sama koskee myös hotellin paikkaa. Jääköön paikan vaihtoehtojen arvailut tässä yhteydessä tekemättä, ettei asian valmistelu menisi minun takiani mönkään.
Hiukan kehittäminen kokonaisuudessaan voisi lähteä enemmän Hiukan monipuolisen oman käytön ja matkailun mahdollisuudet huomioiden. Millaista rantakiinteistöä ollaan suunnittelemassa. Suunnitelmat kunnan osalta rohkeasti esille, mitä kaikkea ne sisältää ja ketä ne tulevat palvelemaan.
Varsinkin vaalien edellä uudistetaan usein entisiä kuningasajatuksia. Tietenkin lisää polkuja ja uutta virtuaalia on helppoa esittää. Asia ei saisi olla näin helppoa. Mietitäänpä miten lähdetään Hiukan kokonaisuutta kehittelemään laajemmalti kokonaismahdollisuudet huomioon ottaen koko kylän ja kuntalaisten hyväksi.
Kunnan taloudellisilla panostuksilla on otettu huomioon neljä vuoden aikaa. Kesä, talvi, syksy ja kevät. Satsauksissa on huomioitu aina heikoin vuoden aika mikä tukee kokonaisuutta. Tämä on saanut osaltaan aikaan sen palvelukokonaisuuden missä mennään.
Matkailu tuottaa palvelujaan ympärivuotisesti ja kunnallistekniikkakin on yhteinen mikä puuttuu muista hiihtokeskuksista. Osaltaan tällä Masterpalanilla voidaan tiivistää kokonaisuutta Sotkamo – Vuokatti mutta se vaatii lisää hiomista.
Olen vuosien varrella päätöksen tekijänä pannut merkille, että kunnanhallituksen pöydän ympärillä on usein istunut alueen suurimmat maanomistajat. Tämä koskee niin Vuokatin kuin Sopalankin ilman suuntia.
Tämä käytäntö on valitettavan usein jouduttu toteamaan, ettei se ole ollut positiivisessa mielessä ollenkaan toimiva tai jopa este järkevälle maankäytölle.