Mielipiteet

Mielipide: Lupaperusteet kuntoon

Mielipide. Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri valitti Suomen riistakeskuksen päätöksestä myöntää lupa 18 karhun kiintiömetsästykseen Kuhmossa. Valituksen teimme etupäässä siksi, että katsomme päätöksen taustalla olevat juridiset perustelut riittämättömiksi ja huonoiksi. Kuhmon lupa tuli valituksen kohteeksi, koska uskomme Kuhmon kovan metsästyspaineen ja edellisvuoden Kuhmon sekä Sotkamon naaraspainotteisen saaliin olevan karhukannalle haitaksi. Muista Kainuun luvista emme nyt nähneet tarpeellisiksi valittaa, vaikka karhupentueiden lukumäärä onkin Itä-Suomessa pienentynyt vuodesta 2020 lähes 20%.

Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri ei vastusta kaikkea karhun metsästystä periaatteen vuoksi. Kohtuutonta haittaa aiheuttavien yksilöiden poisto voi olla tarpeellista ihmisen ja karhun rinnakkaiselon mahdollistamiseksi. Karhukanta on EU-aikana saatu uhanalaisesta suotuisalle suojelun tasolle, mutta karhu on edelleen Suomessa silmälläpidettävä ja EU:n luontodirektiivin liitteen IV määrittämä tiukkaa suojelua edellyttävä laji, jolloin sen tahallinen tappaminen, pyydystäminen, kerääminen, häiritseminen erityisesti pesinnän aikana sekä kaupallinen käyttö on kielletty ilman erityistä, hyvin perusteltua syytä.

Karhun kiintiömetsästystä parempana vaihtoehtona pidämme kohdennetumpaa metsästystä, jossa luvat myönnetään tarpeen mukaan erityisesti tihentymäalueille ja ihmisen näkökulmasta erityistä haittaa aiheuttaviin yksilöihin. Näin saaliin jakautumista ja metsästyksen vaikutuksia kantaan on helpompaa seurata ja arvioida. Tästä kiintiömetsästykseen kohdistuvasta valituksesta huolimatta Kuhmoon on siis edelleen mahdollista hakea tapauskohtaisia lupia esimerkiksi vahinkoa tai vaaraa aiheuttavan karhun ampumiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämänsyksyisen karhunmetsästyksen peruuntuminen ei ollut valituksemme ensisijainen tavoite. Haluamme, että nyt tehdyn päätöksen oikeudellinen arviointi tehdään kunnolla. Poikkeuslupapäätökset annetaan valitettavasti juuri metsästysajan kynnyksellä eikä meillä ole mahdollista vaikuttaa siihen. Kyseessä on riistahallinnon oma toimintatapa.

Viranomaispäätöksiin kuuluu oikeusvaltiossa muutoksenhakumahdollisuus. Riistahallinnon omien prosessien vuoksi muutoksenhaku harvoin ehditään käsitellä oikeudessa ennen metsästysajan alkamista. Metsästyksen aloittaminen estyy tällöin oikeuden näin päättäessä. Oikeudessa arvioidaan aina tapauskohtaisesti antaako laki edellytykset asettaa päätös täytäntöönpanokieltoon käsittelyn ajaksi, niin kuin tällä kertaa tehtiin.

Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri saa tiedokseen mm. kaikki alueen suurpetojen poikkeuslupapäätökset, jotka riistakeskus antaa. Päätöksiin tutustutaan ja tarvittaessa niistä valitetaan tai tehdään muistutuksia. Useimmiten päätökset on hyväksytty ilman muutoksenhakua. Luonnonsuojelupiirissä työtä tekevät pääosin vapaaehtoiset, omalla vapaa-ajallaan ja oman jaksamisen rajoissa. Valituksemme perustuvat lupatekstin tarkkaan läpikäyntiin.

Perustelemme valitukset käytössämme olevaan ekologiseen ja juridiseen aineistoon. Valitus koskee aina tiettyä, yksilöityä päätöstä ja se pyritään kirjoittamaan ja perustelemaan mahdollisimman tarkasti juuri kyseisen päätöksen yksityiskohdat huomioiden. Työ muutoksenhakuun liittyen alkoi siis tälläkin kertaa heti päätöksen saavuttua, mutta oman aikansa aineistoon tutustuminen vie aina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suuri osa luonnonsuojelujärjestöjen toiminnasta on reagoimista viranomaispäätöksiin. Tiedotusvälineissä tunnutaan usein keskittyvän juuri valitusteksteihin ja unohdetaan kaikki muu luonnonsuojelujärjestöjen toiminta. Pyrimme aina vaikuttamaan luonnon- ja ympäristönsuojelua koskevaan päätöksentekoon jo suunnitteluvaiheessa. Aina se ei ole mahdollista ja silloin käytämme lain meille suomia oikeuksia valittaa luonnon ja ympäristön kannalta huonoksi katsomistamme päätöksistä.

Erimielisyyttä ei voida aina välttää, mutta uskomme oikeusvaltioon ja tuomioistuinten kykyyn selvittää tarvittaessa kiistanalaisten päätösten oikeudellisuus. Tämä on kaikkien toimijoiden etu.

Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri ry

Siiri Auvinen

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Petovastaava

Johan Heino

Puheenjohtaja

Haavoittunut karhu on karkuteillä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä