Ihmiset

Lukijalta: Virpojat ovat liikkeellä palmusunnuntaina

Palmusunnuntaina 2. huhtikuuta eli viikkoa ennen pääsiäistä kiertävät taloissa värikkäisiin asuihin pukeutuneet virpojat virpomassa toivottaen terveyttä, rauhaa ja kaikin puolin hyvää vuotta asukkaille.

Pakanallista alkuperää olevan perinteen kerrotaan olevan peräisin Pohjanmaalta, joka liittyy kevääseen, eikä sillä sanota olevan mitään tekemistä ortodoksisen ja karjalaisen virpomisperinteen kanssa.

Muistan Suojärveltä Kainuuseen siirtolaisena tulleen äitini Senni Kankaan (1918–2003) kertoneen, että palmusunnuntai oli Karjalassa nimeltään virposunnuntai. Hän kertoi myös, että lapset keräsivät pajunoksia ja osaa niistä voitiin myös koristella millä kotoa löytyi ja mielikuvitus antoi myötä.

Varhain sunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi lapset ja karjan, siis ne, joille kasvua toivottiin. Talon isäntä virpoi hevosen. Päivän koitteessa lapset lähtivät virpomaan sukulaisia, naapureita ja etenkin omia isovanhempia ja kummeja.

Itsekin muistan lapsuudesta kuinka Tyyne-tätini kävi kotonani virpomassa, ja erityisen merkitykselliseksi koin olla oman kummitätini virvonnan kohteena.

Kerrotaan, että karjalaiselle virpomiselle ovat ominaisia runsaat ja hauskat virpomisluvut. Olennaisia piirteitä ovat virpovitsan luovuttaminen virvotulle ja virpojan saama palkka.

Tässä poikennee tämän päivän käytäntö entiskarjalaisesta käytännöstä, jolloin palkka haettiin viikon kuluttua, eli pääsiäisenä.

Toisen maailmansodan aikana Suomeen sijoitetun karjalaisväestön mukana tullut virpomisperinne sekoittui läntisen trulliperinteen kanssa. Sen seurauksena sanotaan syntyneen nykyisen lasten harjoittama tapa kulkea ovelta ovelle virpomassa.

Kuten kaikki muuttuu, sulautuu ja saa uusia muotoja, niin tämäkin perinne. Nykyisin virpojien asut ovat moninaiset on mustista kirjaviin ja valkoisista kimaltavan värikkäisiin. On röijyjä, huveja, hameita ja hattuja. Myös kasvot on koristeltu pisamin, punaposkin, viiksin ja jopa pelottavan näköisin naamarein.

Olkoonkin, että virpomisperinne onkin ajautunut kauas alkuperäisestä muodosta, toivoisi sen silti jatkuvan.

Mikä onkaan mieluisampaa kuin virpojan vierailu hyvää tarkoittavassa mielessä, vaikkapa tähän malliin: "Virvon varvon vitsasella, kosken kevätpajusella, terveyttä toivottelen, siunausta siivittelen, onnea oksalla tällä."

Sirkka Lappalainen