Paikallisuutiset

Kuluvalla viikolla on todettu vain neljällä kainuulaisella koronatartunta

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun soten tiedotteen mukaan koronarokotukset etenevät hyvin, ja kahden rokotteen 80 prosentin kattavuus saavutetaan mahdollisesti lokakuussa.

Kainuun soten mukaan koko maakunta on rokotusten osalta jo muun Suomen tasolla. Sotkamon rokotekattavuus on Ylen ja THL:n julkaisemien tietojen mukaan tällä hetkellä 72 prosenttia, ja koko Kainuun puolestaan 74,7 prosenttia.

Paras rokotekattavuus on samaisten tietojen mukaan Itä-Savossa, jossa kahden rokotteen saaneita on 77,3 prosenttia väestöstä. Huonoin tilanne puolestaan on Etelä-Pohjanmaalla, jossa rokotekattavuus on vain 68,5 prosenttia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suurin katve on 20-39 -vuotiaissa. Rokotekattavuus on tällä hetkellä noin 60 prosenttia 12-15 -vuotiailla.

Koronan ilmaantuvuus on nyt 187,5 / 100 000 / 14 vrk. Kuluneen viikon aikana koko maakunnassa on todettu tähän mennessä kuusi uutta koronatartuntaa, joista kaksi oli ulkopaikkakuntalaisilla. Tartunnanjäljityksessä ei ole enää ruuhkaa, ja jäljitettyä saadaan 77 prosenttia tartunnoista.

Rokotuksia järjestetään toistaiseksi ajanvarauksella, mutta 20.9. siirrytään erikseen järjestettäviin rokotuspisteisiin, joihin ei tarvita ajanvarausta. Rokotuspisteissä voivat asioida kainuulaiset ja alueella pitkäaikaisesti oleskelevat asuinpaikasta riippumatta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä