Paikallisuutiset

Koronapassi vaaditaan Maakunnan ravintoloissa perjantaina – koskee Vuokatissa Amarilloa ja Kippoa

Matkailu- ja Ravintolapalvelut (MaRa) suosittelee koronapassin vapaaehtoista käyttöönottamista kainuulaisille jäsenyrityksilleen. MaRa julkisti suosituksen keskiviikkoaamuna. Kainuu on toistaiseksi perustasolla eikä koronapassia vaadita maakunnan alueella tapahtumissa tai ravintoloissa. Kainuussa Osuuskauppa Maakunta aikoo ottaa koronapassin käyttöön perjantaina.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola vahvistaa, että myös Kainuun maakunnan ravitsemisliikkeissä voidaan ottaa koronapassi laillisesti käyttöön. Sen sijaan tapahtumissa se ei ole mahdollista.

– Valtioneuvoston asetuksella on säädetty koko maata koskevista rajoituksista, joiden vaihtoehtona EU:n digitaalisen koronatodistuksen (koronapassin) käyttö on mahdollista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi kertoo Kainuun Sanomille, että syynä suositukseen on vaikeutuva koronatilanne omikron-variantin nopean leviämisen takia. Edessä ovat vuoden vilkkaimmat matkailupäivät myös Kainuussa. Taustalla on myös valtiolta tuleva uhka hätäjarrusta, jota ala haluaa ehkäistä.

Lappi korostaa, että jäsenyrityksille ja niiden työntekijöille on ensiarvoisen tärkeää, että valtioneuvosto tai aluehallintovirastot eivät aseta sellaisia rajoituksia, joista ei voisi vapautua koronapassin avulla. Monet suomalaiset lähtevät joululoman viettoon sellaisiin maakuntiin, joissa ei ole voimassa leviämisalueen rajoituksia.

MaRa suosittelee, että sen näissä maakunnissa olevat ravintola- ja tapahtuma-alan jäsenyritykset ottaisivat käyttöön koronapassin niin kuin se on tällä hetkellä käytössä leviämisalueen maakunnissa. Kainuussa MaRalla on 44 jäsenyritystä, joilla on 60 toimipaikkaa. Lisäksi MaRaan kuuluvat muun muassa Katinkulta ja Scandicit.

– Uudet rajoitukset olisivat sellaisia, että yritysten talous ja henkinen kantti eivät enää kestä, Lappi toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuussa esimerkiksi Osuuskauppa Maakunta aikoo ottaa koronapassin käyttöön, kuten MaRa suosittelee. Toimialajohtaja Pasi Tolonen kertoo, että koronapassi on käytössä toistaiseksi perjantaista lähtien Maakunnan ravintoloissa, joissa on anniskelua.

Kajaanissa koronapassi tulee Bar Tuttuun ja Lyni Dancebarin koko aukioloajan. Ruokaravintolat Sulo ja Rosso edellyttävät koronapassia kello 17 alkaen. Samoin Vuokatissa Amarillo ja Kainuuravintola Kippo vaativat koronapassin käyttöä.

Sen sijaan passia ei vaadita ABC:lla, Kaema Cafessa ja Hesburgerilla, koska niissä ei ole anniskeluoikeuksia.

Kainuun lisäksi Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakunnissa sekä Lapin maakunnassa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriä ja Rovaniemeä lukuun ottamatta ei ole voimassa leviämisalueen rajoitukset.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

MaRan suositus tulee voimaan perjantaina 17.12. klo 7.00 ja se on voimassa toistaiseksi.

– Koronapassi on toiminut jäsenyrityksissämme alkukankeuden jälkeen hyvin. Se on ollut jäsenyrityksillemme ja niiden työntekijöille elämänlanka rajoitusten kiristyessä. Ylivoimainen enemmistö asiakkaista on suhtautunut koronapassiin hyväksyvästi ja pitänyt sitä omaa turvallisuuttaan ja jäsenyritystemme palvelujen käyttöä lisäävänä tekijänä.

Lappi muistuttaa, että Lapin, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Pohjois-Savon maakunnan matkailukeskuksissa on paljon asiakkaita kaikkialta Suomesta joulun ja uuden vuoden aikana. Lapin mielestä esimerkiksi Vuokatin ravintoloissa pitäisi ottaa koronapassi käyttöön mahdollisimman pian.

– Koronapassin käyttöönottamalla ravintolat ja tapahtumia järjestävät yritykset voivat tarjota palveluja turvallisesti asiakkaiden ja työntekijöiden kannalta. Toivottavasti koronapassin käyttöönotto saisi myös vielä rokottamattomat kansalaiset ottamaan rokotteen.

STM:n johtavat virkamiehet ovat esittäneet julkisuudessa, että hätäjarrumekanismin käyttöönoton edellytykset ovat käsillä. Hätäjarrumekanismin käyttöönotto niin, että yritykset eivät pääsisi rajoituksista eroon koronapassilla, olisi vakava isku matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan jäsenyrityksillemme ja niiden työntekijöille.

– Monet yrittäjät ovat koronapandemian ja rajoitustoimien jälkeen heikossa hapessa niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Asiakastilojen sulkeminen, vielä tiukemmat matkustusrajoitukset ja ravintolatoiminnan rajoittaminen nykyistä enemmän olisi niiden kannalta julmaa. Olemme menettäneet alalta suuren määrän työntekijöitä rajoitusten ja niiden tuoman epävarmuuden takia. Uusien rajoitusten myötä työntekijöiden virta alaltamme pois kasvaisi edelleen.

Lappi toivoo, että vielä rokottamattomat kansalaiset asettuisivat alan yrittäjien ja työntekijöiden asemaan ja ottaisivat rokotteen.

MaRa suosittelee koronapassin käyttöönottamista myös Kainuussa, vaikka maakunta on vielä perustasolla.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä