Paikallisuutiset

Kaksi kilometriä lautaa ja 600 litraa maalia

Sotkamon kirkko on saanut kesän aikana uuden maalipinnan ja samalla osa ulkovuorauksesta on uusittu.

Korjauksen suunnittelussa ja toteutuksessa mukana olleet toteavat, että kirkon rakentamisen aikaan, 1800-luvun puolivälin jälkeen, on osattu rakentaa. Myös puutavara on erilaista kuin tänä päivänä lau

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä