Paikallisuutiset

Kainuussa todettiin perjantaina neljä uutta koronatartuntaa – Kainuun sote oikoo virheellisiä tietoja ravintolarajoituksiin liittyen

Kainuussa todettiin eilen perjantaina neljä uutta koronatartuntaa, joista kaksi Kajaanissa ja kaksi Kuhmossa, Kainuun soten tiedotteessa kerrotaan. Jäljitys on kesken, mutta tämän hetken tietojen mukaan tartuntoihin ei liity merkittäviä lähipiirin ulkopuolisia altistumisia.

Koronaepidemia kiihtyy edelleen koko maassa ja tartuntariski on kohonnut erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa.

Kainuun tartunnanjäljitys on ruuhkautunut nopeasti lisääntyneiden tartunta- ja kontaktimäärien vuoksi. Yksittäisiä altistumispaikkoja on ihmisten laajan liikkuvuuden ja runsaiden kontaktien takia vaikea nimetä. Nämä liittyvät usein ryhmien kokoontumisiin tai illanviettoihin yhdistettynä alkoholinkäyttöön.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tapahtumissa, yleisötilaisuuksissa ja ravintoloissa on syytä erityiseen varovaisuuteen, vaikka näitä koskevia varsinaisia rajoituksia ei olekaan voimassa.

Kainuun asukkaita ja alueella oleskelevia kehotetaan varovaisuuteen ja huomioimaan voimassa olevat ohjeet. Maakunnassa on parhaillaan käynnissä myös useita suuria yleisötapahtumia. Järjestäjien ja osallistujien tulee noudattaa erillisiä terveysturvallisuusohjeita.

Kaikissa oman perheen ulkopuolisissa kontakteissa on suositeltavaa noudattaa yli kahden metrin turvavälejä tai käyttää kasvomaskia.

Kainuun sote oikoo tiedotteessaan myös virheellisiä tietoja ravintolarajoituksiin liittyen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tänään lauantaina astuu voimaan ravintolarajoituksia koskeva Valtioneuvoston asetus. Päätös koskee useita kiihtymisvaiheen alueita – lukuun ottamatta Kainuuta, jossa kiihtymisvaihe on todettu 20. heinäkuuta alkaen.

Julkisuudessa on tiedotteen mukaan esitetty virheellisiä käsityksiä, joiden mukaan Kainuun sote ei olisi toimittanut ajoissa tarvittavia tietoja päätöksentekoa varten. Soten mukaan tapahtumiin ei liity Kainuun osalta epäselvyyksiä, vaan tapahtumakulku on seuraavanlainen:

Sosiaali- ja terveysministeriö on 16. heinäkuuta pyytänyt sairaanhoitopiireiltä arviota siitä, millaiseksi alueiden epidemiatilanne kehittyy 22. heinäkuuta mennessä. Tätä arvioita pyydettiin 20. heinäkuuta mennessä, ja se toimitettiin asianmukaisesti Sosiaali- ja terveysministeriöön 19. heinäkuuta. Ministeriö on siis ollut tietoinen arviosta, jonka mukaan alue siirtyisi kiihtymisvaiheeseen, ja todennut 21. heinäkuuta Kainuun kiihtymisvaiheeseen siirtymisen jälkeen, että päätöstä rajoituksen asettamisesta vielä harkitaan.

Valtioneuvosto on ilmoittanut käsittelevänsä epidemiatilannetta ja ravintolarajoituksia uudelleen ensi viikolla.

Kasvomaskeja ei näy vielä riittävästi, arvioi alueellinen valmiustoimikunta. Tautitilanne on pahenemassa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä