Asiakasmaksujen korotus, miljoonien säästöt henkilöstökuluista ‒ Mitä puolueet sanovat hyvinvointialueen suunnitelmasta?
Palveluiden ulkoistaminen ja digitaaliset palvelut Kainuun hyvinvointialueen tulevaisuus– “Jonkinlainen palvelupiste tulee säilymään joka kunnassa“
Aluevaltuustoa hämmensi tieto vaalikelpoisuudesta – pykälät voivat ensi vuonna tietää aluehallituksesta lähtöä muiden muassa puheenjohtaja Heikki Huotarille
Erokorvauksen taso ja eromenettely keskusteluttivat aluevaltuustoa Lindbergin johtajasopimuksessa – ristiriitatilanteiden ehkäisemiseksi annettiin myös neuvo "reipashenkisistä keskusteluista hyvissä ajoin"
Jukka Lindbergistä Kainuun hyvinvointialueen uusi johtaja – ''Sen takia minut tänne on palkattu, että me pystytään tekemään muutoksia''
Aluevaltuusto oli vakavana silmätysten talouskurin kanssa – Sote-kulut kasvaneet tammi–maaliskuussa ennakoitua paljon enemmän
Ruokolan kartano remontoitiin kahteen otteeseen, kun korona muutti yrittäjä Samuli Junttilan suunnitelmat – katso kuvat sisätiloista
Ski Patrolit ovat apuna sujuvassa laskettelukokemuksessa – rinneturvallisuutta edistetään Vuokatissa monin tavoin
Rakennusliiton lakot osuvat moneen kohteeseen Kainuussa – Sotkamossa lakkoillaan muun muassa Tenetin ja lukio–kirjaston työmaalla
VTS taipui tiukan taistelun jälkeen tuplaviikonlopun päätöspelissä – "Siinä mentiin askeleita eteenpäin”
Kerro itsestäsi enemmän kuin tavanomaisessa mainoksessa - Sisältömarkkinointi antaa kasvot yritykselle