Sotkamolaissyntyinen yrittäjä Kajaanista kilpakosijana Maajussille morsiamen uutuussarjassa – ”Pakko uskaltaa, jos haluaa jotain tapahtuvan”
Jorma Korhonen kokosi Kainuun pappiloiden historiaa kansien väliin – kirjassa ääneen pääsevät pappiloiden uudet ja vanhat asukit
Pipefest oli räppäreiden ripari ja tapahtumajärjestäjien oppikoulu — ”Korvesta alkoi valua kansaa kuin joku paimen olisi huutanut karjan kotiin”
Sotkamolaissyntyinen Gitta Oksanen teki 69-vuotiaana näyttämödebyytin Kansallisteatterissa – perhettä kohdanneesta surusta syntyi menestysnäytelmä
Sotkamon kesäteatterin näyttelijöillä oli pokassa pitelemistä – myös lainattu Dodge pelasi loistavasti
Hiekkaa-tanssiteosta esitetään syyskussa Hiukan harjulla – 40 tanssijan teoksen harjoituksissakin tunnelma on ollut tiivis
Heidi Kilpeläinen oli Lontoossa asuessaan Björkin lempitaiteilija – huoli isän pärjäämisestä toi hänet Sotkamon Tipasojalle
Ensi kaudelle valmennus- ja pelaajakokoonpanoihin tulee muutoksia – ”Joillakin se kääntyy siihen, että mestaruuteen on kiva lopettaa”
Sotkamosta ja Vuokatista saa helpotusta pitsanälkään – lue missä on suositeltavana alkujuomana lasi shampanjaa
Jymyn saaman kilpailuedun juuret ovat syvällä sotkamolaisessa maaperässä: ’’Ei näitä asetelmia lyhyessä ajassa muuteta’’
Vuokatti Teams Sportin kausi alkaa lauantaina – Pelaajat sitoutuvat urheilullisuuteen, harjoitteluun ja liikunnalliseen elämäntapaan
Hiippakunnan tärkein vuotuinen johtamistapahtuma Kuhmossa ‒ uusi kirkkolaki edellyttää seurakuntalaisten osallistamista
Liikunnallisen ja sosiaalisen nuoren napakymppi – ”Vuokatissa oli hyvä pöhinä ja minä halusin jäädä alueelle”