Hyvinvointialueen toimialajohtajiksi haastatellaan ensi viikolla 19 hakijaa – valintaryhmää johtava Heikki Huotari: "Erittäin paljon erittäin hyviä hakijoita"
Koronatilanne rauhallinen, mutta uhka yhä olemassa – odotettavissa tartuntapiikki kesätapahtumien jälkeen
Koronaepidemia kiihtyy Kainuussa – keskiviikkona korkein päiväkohtainen tartuntalukema koko pandemian ajalta
Koronaepidemia Kainuussa jatkuu edelleen voimakkaana – Tiistaina positiivisia tuloksia ilmoitettiin lähes kaksisataa
Lauantaina Kainuussa ilmi 96 koronatartuntaa – Määrät ennätyksellisiä, kokoontumisrajoitukset voimassa – Tartunnanjäljitys siirtyy pääosin tekstiviesteihin
Perjantaina todettu 149 koronatartuntaa – Terveysjohtaja: "Vetoamme voimakkaasti kaikkiin, että yhtään ylimääräistä riskiä ei otettaisi" – Tartunnat erittäin voimakkaassa kasvussa, jäljityksessä siirrytään myös tekstiviesti-ilmoituksiin
Oulun yliopisto ei enää pidä Kainuun terveysasemia sopivina lääketieteen opiskelijoiden harjoittelupaikkoina – ''Oppimistavoitteisiin ei voida päästä seuraamalla lääkärin puhelin- tai etätyötä''
Alkuviikolla Kainuussa 13 koronatartuntaa – Sotkamon terveyskeskuksen osastolla ei ole todettu uusia tartuntoja
"Siellä hoidetaan kaikkein sairaimpia" – uusi terveysjohtaja arvostaa paljon julkista terveydenhuoltoa
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Keskusliikkeen huolto siirtyy katutason tiloihin: Itsepalvelupiste pyöräilijöille, huoltoon voi tuoda koneita ympäri vuorokauden
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.