Vuokatin viini muutti tuotantotilojensa yhteyteen – Colliander myöntää, että muutostilanne on ollut stressaava
Paltamon Vuoden yrittäjä -palkinto Kainuun Tilausliikenne P. Jääskeläiselle – ”Palkinto kuuluu koko perheelle”
Lukijat kommentoivat Viikon kysymystä stadionin nimestä ahkerasti – ”Suomessa ollaan syyttömiä, kunnes toisin todistetaan”
Tutkintaa johtava poliisi kertoo, miten ihmiskauppa määritellään – ”Marjastuskauden lopussa on voinut olla, ettei ole saanut mitään”
Valtion aluehallinnon uudistus käynnistyi ja ely-keskukset jäävät historiaan – ’’Se on minusta typerää aluepolitiikkaa’’
Hilla Groupissa alkuvuoden aikana tehtyjen säästötoimenpiteiden odotetaan näkyvän loppuvuoden tuloksessa: ”Ennustaminen on kovin vaikeaa”
Leivänpaahtimen väärä paikka synnytti vaaratilanteen Sotkamossa – ”Asukas oli yrittänyt sammuttaa paloa”
Sanna Vihannolle Sotkamon kulttuuripalkinto – ”Yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja positiivisuutta tässä maailmassa kaivataan”
Historiaa sadan vuoden takaa: ”Sotkamolaiset, jotka olette luvanneet hirsiä rukoushuonetta varten, tuokaa ne hyvän kelin aikaan!”
Kerro itsestäsi enemmän kuin tavanomaisessa mainoksessa - Sisältömarkkinointi antaa kasvot yritykselle