Kainuun aluevaaliääniä meni hylkyyn etenkin yhden syyn vuoksi – toiseksi yleisin syy oli tyhjä äänestyslippu
Äänikuningas Sami Kilpeläinen on kiinnostunut valtuuston johtamisesta, mutta pysyy realistina – ”Ikäihmisten varat viedään, mutta taistelu jatkuu”
Kuntavaalit: Keskusta on yhä valtapuolue kaikissa Kainuun kunnissa – Perussuomalaiset menetti kaikkiaan 21 paikkaa
Vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa ja Keskustan vaalivalvojaisissa oli iloinen tunnelma – ”Olen tosi kiitollinen jokaisesta äänestä”
Sotkamon Jymyn kausi alkaa sunnuntaina kahden uuden pelaajan kanssa – ”Koettiin, että meillä olisi tarvetta toiselle etumiehelle”
Koira putosi heikkoihin jäihin Sotkamossa – sinnitteli etutassujensa varassa, kunnes pelastaja haki turvaan
Katinkullan viheriöt ovat kohta kunnossa – Kentillä kasvaa eri nata- ja röllilaatuja, ja alueen hoito on tarkkuustyötä
Aivot kärsivät multitaskauksesta – Psykologit kertovat, kuinka pystyt paneutumaan vain yhteen asiaan kerrallaan