Pelastusjohtaja: ”Kukaan ei toivo joutuvansa käyttämään pelastuspalveluita, mutta kun hätä iskee, niiden olemassaolo on erityisen tärkeää”
Sotkamossa poliisiauto ja ambulanssi olivat Pihlajalinnan edessä – Poliisista kerrotaan, että tutkinta on alkanut
Ski Patrolit ovat apuna sujuvassa laskettelukokemuksessa – rinneturvallisuutta edistetään Vuokatissa monin tavoin
Osa Venäjälle matkanneista yllättyi Vartiuksessa sen sulkemisesta – ”Syypää löytyy Moskovasta. Pönkkä ovelle vain”
Parkuantie oli tunteja poikki onnettomuuden vuoksi Sotkamossa Parkuan ja Mustolanmutkan välillä – soralastissa ollut ajoneuvoyhdistelmä ajautui katolleen
Kolmen lapsen äiti Elina Lehtilä sai ison aivoinfarktin vain nelikymppisenä – Haave töihin paluusta vaihtui lopulta toiseen toiveeseen
Pullisteleva Pekka-Miguel ja sosiaalinen Paavo-Roberto ovat saaneet Hanna Niemen tutustumaan myös toukkiin ja sirkkoihin: ”Mutta torakoita tähän taloon ei tule”
Näyttely ’Äidinikäväiset’ avaa Aatoksen yleisölle – ”Meidän koko yhteiskunta perustuu väkivallan pohjalle”