Isän neuvot menevät Kalle Kuosmasella välillä tunteisiin, mutta kunnioitus pelinjohtajavelhoa kohtaan on suurta: ’’Kun hän teki yllätysottoja aivan ihmeellisissä tilanteissa, tuli sellainen wow-fiilis!’’
Peliruuhka ja Jymy pehmittivät KeKi:n – sotkamolaiset ratkovat pesiskullan kohtalon Vimpelin Vedon kanssa: ’’Jokaisen pitää parantaa’’
Pesäpallojoukkueen huoltaja elää otteluiden mukana – Ilkka Kinnunen huolehtii kaikesta pelaajien ja pelinjohdon taustalla
Aikalisä muutti ottelun kulkua, muttei voittajaa: ”Ensimmäistä kertaa näytti, että lähtee huolestuttavasti laukalle”
Jymyn räpyläryhmityksestä pudonnut etenijähirmu näki uudessa roolissaan myös uhkia, mutta homma on toiminut: ’’Se oli ihan fiksu ratkaisu’’
Lampaiden omistajan mukaan ilves raateli lampaita – säikähtänyttä lammaslaumaa oli ottamassa kiinni iso määrä ihmisiä
Pärjäävät maatilat ovat kehittymishaluisia, sanoo nuori yrittäjä Janne Hyvönen – hän kuvailee videolla maatilan tehtäviä
Nuorten terveys: Tenetin pihalla ollut kaveriporukka toteaa, ettei somessa leviävissä väkivaltavideoissa ole mitään järkeä
Päästä ilma sisälle, pidä hiiret ulkona – kesämökin talviteloille laittamisessa on hyvä muistaa muutama seikka, niin oma pieni paratiisi säilyy satumaana seuraavaan suveen