Arki ja juhla monine tunteineen ovat jaettavissa jonkun toisen ihmisen kanssa – vapaaehtoisia haetaan
Lehden syntymäpäivänä ruokaa apua tarvitseville ikäihmisille – Taloudellisen avun tarve on lisääntynyt huomattavasti korona-ajasta lähtien
Yksinäisyys satuttaa yhä useampaa nuorta – pian alkava Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten psykososiaalisen tuen lisäämiseksi
Historiaa sadan vuoden takaa: ”Sotkamolaiset, jotka olette luvanneet hirsiä rukoushuonetta varten, tuokaa ne hyvän kelin aikaan!”
Täältä tulevat tuoreet sotkamolaiset – vauvat ja äidit happihyppelyllä lapsen oikeuksien päivän kunniaksi
Historia: Metsähautauksesta siirryttiin järjestäytyneeseen hautaukseen – Vuonna 1936 tapahtuma ohjeistettiin tarkoin arkkua myöten
Työ kanttorina on täynnä musiikkia ja kohtaamisia – kanttori Aliisa Lukkari-Syrjäniemi kertoo, että kirkkomusiikki välittää ilosanomaa ja luo toivoa
”Tämä on tällaista perhemäistä toimintaa”, sanoo Sotkamon helluntaiseurakunnan pastori – tutustuimme kainuulaiseen helluntailaisuuteen myös nuortenillassa
Hiippakunnan tärkein vuotuinen johtamistapahtuma Kuhmossa ‒ uusi kirkkolaki edellyttää seurakuntalaisten osallistamista
Keskiviikkona Kesäpäivän musiikkihetkessä esiintyy nuoren sukupolven pianisti – Iiro Komulainen pitää kuulijan ja soittajan vuorovaikutusta tärkeänä
Kyläluuta: Ville-Petteri Peittola haluaa takaisin golfkilpailuihin – ”Voisi verrata pesäpallossa lukkarin lautaskammoon”
Vesiurheilukeskuksen avautuminen tulee tarpeeseen myös lumilauta- ja freestyleseuralle – ”Täysi tohina päälle ensi kesänä”
Maisemakallion tonteille on tehty 18 varausta – Yrittäjät saivat tietopaketin kunnan kuulumisista ja mahdollisuuksista
Tällainen ohjelma on nuorilla Vuokatin ampumahiihtoleirillä – ”Pyrimme tekemään ampumaharjoittelua mahdollisimman paljon”
Hopean korkeampi hinta kompensoi heikkoa tulosta – Sotkamo Silverin tulos notkahti, odotukset loppuvuodelle korkealla