Arctic Internationalin saneerauksen keskeyttäminen oli sotkuinen soppa – Tositteita puuttui ja esitettiin vaatimus selvittäjän vapauttamisesta tehtävästään
Myös Arctic Groupin yritykset syyteharkintaan – marjayritys hankki väärät viisumit ja kerrytti poimijoille velkaa
Hyviä palkkiovuosiakin on ollut – selvitimme sotkamolaisen marjayrityksen värikästä historiaa hyvine ja huonoine aikoineen
Tutkintaa johtava poliisi kertoo, miten ihmiskauppa määritellään – ”Marjastuskauden lopussa on voinut olla, ettei ole saanut mitään”
"Kaikkien osapuolien kannalta on nyt hyvä, että asiat selvitetään”, toteaa kunnanjohtaja Kilpeläinen ihmiskauppaepäilystä
Suurin osa Sotkamossa asuvista thaipoimijoista haluaa tulla uudestaan ‒ “Olen tullut tänne riskeistä huolimatta”
Useita sotkamolaisen Arcticin mansikkapakasteita vedetään pois myynnistä ‒ tuotteissa voi olla elintarvikemuovia
Lukijoiden kommentteja: ”Eikö vanhukset pitäisi hoitaa kotiseudullaan lähempänä oman kunnan alueella?”
Ruokavirasto ei anna lupaa Iloksille jakaa erääntynyttä lihaa tai kalaa – Kuukaudessa satoja hakukertoja
Koirien kiinnipitoaika on alkanut ja kestää elokuun puolelle – Pesivät linnut suhtautuvat koiraan kuin mihin tahansa petoon