Lapselle säästäminen on yhä yleisempää ‒ jo 40 eurolla kuukaudessa voi kerryttää turvaa tulevaisuuteen
OP Kainuu: Rahoituksen kysyntä piristynyt korkojen laskun myötä – Uusissa asuntoluotoissa yli 20 prosentin kasvu ja yritysrahoituksessa vielä suurempi
Kainuun sote-palveluihin on tulossa merkittäviä toiminnallisia muutoksia ensi vuonna, arvioi aluehallitus
Korjaustöitä kohdistettiin Kainuussa keskivilkkaille väylille aiempaa enemmän viime vuonna – ”Huomattava lisäpanostus”
Kunnanhallitus päättää tiistaina sote-kiinteistöjen myynnistä, listalla Himmeli sekä Leivolan G- ja H-talot
Kainuun hva jakautumassa kolmeksi lähipalvelualueeksi – jokaisella alueella yksi sote-keskus, jonka lisäksi satelliittitoimipisteitä, kotipalveluita ja digipalveluita
Sotkamon kansalliset tenniskilpailut tarjosivat peräti 113 ottelun viikonlopun – Sotkamon Tennisseuralle seitsemän sarjavoittoa
Tiekuntien asiaa käydään läpi torstaina – tiekunnat hoitavat jatkossa itsenäisesti teiden hallinnoinnin
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”