Kaksi sutta hyökkäsi sotkamolaisen koiran kimppuun, paikalla ollut koiranomistaja näki alueella viisi sutta
Katso video: Karhunpyynti on parasta hommaa eläkeläismiehelle – ”Karhunlihan minä jätän herrojen herkuksi”, naurahtaa Juha Mikkola
Siipirikon joutsenen lopettaminen herätti raivoa Kajaanissa – vapaaehtoiset auttajat toimivat aina eläimen parhaaksi
Heikko vasavuosi on pienentänyt Kainuun metsäpeurakantaa – ”Myös suurpetojen saalistamia peuroja löydettiin tuolloin poikkeuksellisen paljon”
Sari Essayah: ”Karhukanta on kasvanut viime vuonna 20 prosenttia, eli se on ihan huikeassa kasvuvauhdissa”
Kainuun kirjallisuuspalkinnon pokkasi kuhmolaissyntyinen Irma Sulkunen Lönnrotin myyttiä raikkaasti tuulettavalla teoksellaan
Ville Yliaskan tiedekirja syventyy 1990-luvun laman kokemuksiin: Työttömyys yllätti ja tuntui siltä että isänmaa petti
Kainuun kirjamessut: Kumpi vie, ihminen vai tekoäly? — tekoäly heittää haasteen työmarkkinoille, yhteiskunnille ja ihmisyydelle