Kriittisten mineraalien kysynnän kasvu kiinnosti ministeri Taviota Terrafamella: "Euroopan on pakko parantaa omavaraisuuttaan"
Ministerit käynnistävät selvityksen aiheettomien valituksien ehkäisemisestä – Etukäteismaksu nostaisi kynnystä, mutta merkitsisi myös tuomioistuimeen pääsyn rajoittamista
Ministeriltä myötämieltä kainuulaisten työrauhatoiveelle – ”On tärkeää puhua hoitoon pääsystä ja palveluista, eikä jatkuvasti rakenteista”
Kokoomuksen ministerit tutustuivat Vuokatin urheilutoimijoihin: ”Nivottuna tutkimukseen, saadaan maailmanluokan toimintaa”
Ministeriöiden työryhmä alkaa selvittää keinoja raakun esiintymispaikkojen turvaamiseksi metsätaloudessa
Orpo ja Ranne kiistävät lentokenttäverkoston karsimissuunitelman — ”Se on kasvun ja yritteliäisyyden elinehto”
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.