Tonkkapostia kuvaa maaseudun nousukautta ja osoittaa, että pieneltä paikkakunnalta voi päästä pitkälle
Keskustan Kainuun piiri nimesi hyvinvointialueen luottamushenkilöt – Julkaisi kannanoton erityistalousalueesta
Ei jonottamista ihmispaljoudessa — Lankafestin ydin on olla pieni mutta laadukas raskaan musiikin tapahtuma
Maastopyöräily kiinnostaa matkailijoita Hossassa – yksi kansallispuiston reiteistä saanut lajiliitolta arvokkaan nimityksen
Maisemia ja mystiikkaa: Kainuun luontoa kolunneet kirjailijat listasivat tuntemattomia, mutta silti tutustumisen arvoisia retkikohteita
"Jos yksikköjen tasoa lasketaan, pelkään laadun heikkenevän", kommentoi ensihoitaja aluehallitukselle esitettyä ensihoitomallia
"Huonokuntoisista lapsista tulee huonokuntoisia aikuisia" – Kainuun nuorisovaltuutetut toivovat, että lasten ja nuorten liikkumista saataisiin lisättyä
Kotimainen räsymatto on arvostettu tuote, mutta ongelma on saatavuudessa: "Ei ole kannattavaa tehdä myytäväksi, sillä omiaan ei saa takaisin"
Kajaanin perussuomalaisilta ei ehdokkaita seurakuntavaaleihin – Sotkamon paikallisyhdistyksen puheenjohtaja järkyttynyt asiasta
Maisemia ja mystiikkaa Kainuussa: Kainuun luontoa kolunneet kirjailijat listasivat heidän mielestään osalle ihmisistä ehkä tuntemattomia, mutta silti tutustumisen arvoisia retkikohteita
Pelastusliivien pelättiin olevan veden varaan joutuneen ihmisen päällä, ja paikalle hälytettiin apua – vedestä pelastettiin lopulta pelkät liivit
Idän vähentyneeseen susikantaan ei ole syynä ravintopula, sanoo Luken erikoistutkija – Yhdeksi syyksi esitetään salametsästystä: "Tapausten toteennäyttäminen on vaikeaa"
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Metsästys on elämäntapa – kaksi miestä kertoo, millaista on metsästää ja millaisia elämyksiä se antaa
Kiinnostaako sinua liikunta talvella? Selvitimme, mitä maksaa luistelu, avantouinti ja hiihto Sotkamossa