Sotkamo käyttäisi matkailijaveron esimerkiksi ulkoilureitteihin – ”Jollain tavalla aina tuettava näitä paikkakuntia ja lomakohteita”
Vuokatti 2040 -visio tarkentuu, junayhteyden ja uusien hotellien lisäksi suunnitteilla on julkinen sauna
”Absurdi ajatus, että maksamme logosta, josta ei ole meille hyötyä” – Vuokatti-logo lähtee Napiksen sivuilta
”Kulttuurimatkailu on todellinen sampo omalle alueelle” – Kirjallisuusmatkailu toi kansainvälisen hanketiimin Sotkamoon
”Pöhinää tulee varmasti” – matkailuyrittäjät keskustelivat Vuokatin suurista kehittämissuunnitelmista
Pääkirjoitus: Matkailu muuttuu – ennen sosiaalinen paine ei ohjannut kuluttamista kestävän kehityksen suuntaan
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Vuokatti-hiihto varaudutaan siirtämään esimerkiksi Ylä-Kainuuseen vuonna 2027, jos Vuokatissa ei ole lunta
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.