Sotkamolainen Anne kertoo kohdanneensa epäasiallista käytöstä Kaksissa – "Ehkä kaikki eivät tajua millaista on, kun koko ajan koskee"
815 vauvaa, 802 synnytystä, 13:t kaksoset – Synnytyksien määrä nousi Kainuun keskussairaalassa roimasti tänä vuonna
Sotkamon Jymyn kausi alkaa sunnuntaina kahden uuden pelaajan kanssa – ”Koettiin, että meillä olisi tarvetta toiselle etumiehelle”
Koira putosi heikkoihin jäihin Sotkamossa – sinnitteli etutassujensa varassa, kunnes pelastaja haki turvaan
Katinkullan viheriöt ovat kohta kunnossa – Kentillä kasvaa eri nata- ja röllilaatuja, ja alueen hoito on tarkkuustyötä
Aivot kärsivät multitaskauksesta – Psykologit kertovat, kuinka pystyt paneutumaan vain yhteen asiaan kerrallaan