Kolme yhdistystä kritisoi KHO:n Terrafame-päätöksiä – ”Oikeus vaikuttaa taipuvan valtionyhtiön talousvaikeuksien edessä”
Terrafame ei saanut Kolmisopen avolouhokselle kerralla ympäristölupaa – Näin asiaa kommentoi pettynyt toimitusjohtaja
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Talkkikaivos alkaa valmistella ympäristölupahakemusta – Purkuputkista esillä enää Nuasjärven vaihtoehdot
Ympäristö- ja tekninen lautakunta: Hopeakaivoksen uuden altaan purkuvesien haitta-aineille asetettava tiukat rajat
Terrafamen liikevaihto kasvoi, mutta tulos pysyy tappiollisena – verokorotus uhkaa 25-30 miljoonan lisälaskulla
Pääluottamushenkilöt vaativat kaivosyhtiöiden työpaikkojen säilyttämistä – mukana Terrafame ja Sotkamo Silver
Uudet kaivosverot kustantaisivat Terrafamelle jopa 25 miljoonaa euroa vuodessa: ” Nykyisellä nikkelin maailmanmarkkinahinnalla toiminta ei olisi kannattavaa”
Satavuotias sotkamolaishuvila on hyvässä kunnossa – Päärakennus hurmasi Myllyset jo ensimmäisellä käyntikerralla
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Vuokatti-hiihto varaudutaan siirtämään esimerkiksi Ylä-Kainuuseen vuonna 2027, jos Vuokatissa ei ole lunta
Toimittaja ja DJ Tapani Ripatti kerää diskomuistoja Kajaanin Huparin kulta-ajoista: ”Se oli upea mesta”
Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.