Paikallisuutiset

Rokotukset 12-vuotiaille käynnistyneet – 11 koronatartuntaa viikonloppuna

Kainuussa todettiin lauantaina kolme uutta koronatartuntaa. Tartunnat todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä.

Sunnuntaina koronatartuntoja todettiin kahdeksan. Tartunnat todettiin kajaanilaisilla henkilöillä. Altistuneet määrättiin karanteeniin, heitä on 14.

Yksi sunnuntain tartunnoista todettiin Paltamon lukiossa. Paltamossa myös kolmella päivähoidossa olevalla lapsella ja Kainuun opistolla yhdellä henkilöllä todettiin koronatartunta. Kajaanin lukion viime viikkoiseen koronatartuntaan liittyen yhteensä 59 henkilöä on asetettu karanteeniin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ilmaantuvuusluku Kainuussa on nyt 104,2 / 100 000 / 14 vrk. Koko Kainuu on edelleen koronan kiihtymisvaiheessa.

Paltamon lukion koronatartunta on ensimmäisen vuosikurssin opiskelijalla. Lukion rehtori Teuvo Heikura kertoo, että kaikki välittömästi altistuneet henkilöt on tavoitettu sunnuntaina puhelimitse. Tartunnan saaneen kanssa samassa ryhmässä olleet opiskelijat sekä opettajat ovat kotona karanteenissa ja etäopetuksessa.

Kainuussa 12-15-vuotiaiden koronarokotukset ovat alkaneet Suomussalmelta. Myös muiden kuntien rokotusaikataulut on laadittu, niistä tiedotetaan oppilaita ja heidän huoltajiaan. 12 vuotta täyttänyt voi päättää itse rokotteen ottamisesta.

Kainuun sote tiedottaa, että koululaisten rokotukset suositellaan otettavaksi koulujen rokotusten yhteydessä, jotta muun väestön ajanvaraustoiminta voi jatkua suunnitellusti. Kainuussa nuoremman väestön rokotekattavuus on alhaisempi kuin muualla maassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tehosterokote annetaan jatkossa Kainuussa kahdeksan viikon jälkeen ensimmäisen rokotteen ottamisesta. Aiemmin annetut ajanvaraukset säilyvät 12 viikon väleillä, eikä ajanvarausta ole mahdollista muuttaa.

Nykyisen arvion mukaan tavoitteena oleva 12 vuotta täyttäneiden tehosterokotusten kattavuustaso 85 % voidaan saavuttaa Kainuussa marraskuussa.

Kuhmon kaupungin verkkosivutiedotteen mukaan hakijoiden määrä on yllättänyt, sillä tähän mennessä maskeja on jaettu 2 056 kappaletta, joista kertakäyttöisiä 1 210 ja kankaisia 846.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä