Paikallisuutiset

Koronarokotukset 1981 ja sitä ennen syntyneille

Koronarokotukset etenevät seuraavaksi 40-vuotiaiden ikäluokkaan. Nyt ajan voivat varata 1981 ja sitä aiemmin syntyneet. Ajanvaraus tapahtuu Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa "iänmukaiset koronarokotukset".

Myös 2005 ja sitä aiemmin syntyneet riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat voivat varata ajan rokotukseen. Ajanvaraus tapahtuu Omasote-palvelun valikosta paikkakuntansa " riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien koronarokotukset".

Uusia aikoja annetaan viikolta 24 eteenpäin. Rokotteina kaikille uusille rokotettaville käytetään Pfizerin tai Modernan mRNA-valmisteita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rokotuksiin pyydetään ottamaan mukaan henkilökortti, ajokortti tai KELA-kortti, jonka viivakoodin avulla nopeutetaan rokotustietojen kirjaamista.

Varaus- ja muut ohjeet on koottu Kainuun soten infosivulle sote.kainuu.fi/koronarokotukset. Ajanvarausnumerossa 044 709 3788 ei tällä hetkellä ole ruuhkaa.

Pahimmille tautialueille Suomessa kohdennetaan enemmän rokotteita, mutta tämä ei merkittävästi vaikuta Kainuun rokotuksiin. Toimitusmäärien odotetaan jatkossa lisääntyvän, joten nuorimpien ikäluokkien ajanvaraus alkaa keskikesällä.

Yli puolet rokotusikäisistä kainuulaisista on rokotettu yhteen kertaan. Vanhimmat ikäluokat on jo laajalti rokotettu; yli 60-vuotiaiden rokotuskattavuus on 80–90 prosenttia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yksi uusi koronatartunta on todettu Suomussalmella aiemmin karanteenissa olleella henkilöllä. Tapaus liittyy aiempaan Hyrynsalmen tartuntaketjuun. Koko ryppäässä on nyt 18 tapausta, joista viisi Suomussalmella.

Koronarokotus on paras keino pandemian torjumiseen.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä