Paikallisuutiset

Kokoontumisrajoitukset jatkuvat 9.5. saakka – tilannetta tarkkaillaan viikko kerrallaan

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jatkaa voimassa olevia kokoontumisrajoituksia Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 9.5.2021 saakka.

Molemmilla alueilla on ilmennyt uusia tartuntaketjuja, ja Oulu on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen.

Aluehallintoviraston saamien arvioiden mukaan kokoontumisrajoitusten lieventämistä ei nähdä varovaisuusperiaatteen perusteella mahdollisena tällä hetkellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tänään tehnyt yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia rajoittavat päätökset toimialueelleen ajalle 3.5.- 9.5.2021.

Päätösten mukaan yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin voi Pohjois-Pohjanmaan kuntien alueella osallistua korkeintaan kymmenen ja Kainuun kuntien alueilla korkeintaan 20 henkilöä.

Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää, kun tapahtumissa varmistetaan turvallisuus noudattamalla opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta, joka täydentää tartuntatautilaista tulevia velvollisuuksia.

Päätös tehtiin nyt toistamiseen vain viikon ajaksi. Epidemiatilanteen arvioinnin perusteella aluehallintovirasto antaa viikon 18 lopulla, viimeistään 7.5.2021, uuden yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamispäätöksen, mikä tulee voimaan 10.5.2021.

Kokoontumisrajoitukset jatkuvat ainakin 9.5. saakka. Kainuussa yhteen saa kokoontua korkeintaan 20 henkilö, kun terveysturvallisuudesta huolehditaan THL:n ohjeiden mukaan.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä