Paikallisuutiset

Avi antaa Kainuuseen laajan tilojen käyttöä koskevan määräyksen, jota ei voi koronapassilla kiertää – Määräys astuu voimaan torstaina

Yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien osallistujamääriä rajoitetaan. Järjestäjien on ehkäistävä osallistujien lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on keskiviikkona määrännyt asiakas- ja yleisötilojen käytölle rajoituksia Kainuun maakunnan kuntien alueella torstaista 20. tammikuuta alkaen, avi tiedottaa.

Voimassa olevien yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien osallistujamäärien rajoitusten lisäksi asiakas- ja yleisötiloista vastaavien toimijoiden on järjestettävä tilojen käyttö siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Määräys on nyt tehdyllä päätöksellä voimassa 19. helmikuuta saakka. Rajoitusten ajantasaisuutta seurataan tarkoin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tiloissa ja tilaisuuksissa, joihin rajoitukset kohdistuvat, ei voida nyt ottaa Kainuun alueella käyttöön EU:n digitaalista koronatodistusta, eli koronapassia, rajoitusten vaihtoehtona.

Tämä mahdollisuus on estetty valtioneuvoston asetuksella 12. tammikuuta 2022 alkaen.

Aiemmin Kainuussa on kokonaan kielletty yli 20 henkilön yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet sisätiloissa, ja yli 50 henkilön vastaavat kokoontumiset ulkotiloissa, 6. helmikuuta 2022 saakka.

Nyt tehdyllä päätöksellä lisätään rajoituksia, ja entisetkin rajoitukset pysyvät voimassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Velvoite torjuntatoimien tehostamisesta koskee muun muassa yleisötilaisuuksien sisätiloja, joissa voi oleskella yli 10 ihmistä samanaikaisesti.

Uusi määräys koskee koko Kainuun maakunnan aluetta.

Alueen koronatilanne on heikentynyt nopeasti ja terveydenhuollon kuormitus on noussut henkilöstön koronatartuntojen vuoksi.

Vuodeosastolla hoidettavien koronapotilaiden määrä on kuitenkin toistaiseksi Kainuussa vähäinen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tiloista vastaavien toimijoiden on mukautettava toimintaansa ehkäistäkseen lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä.

Koronapassilla ei voi nyt vapautua rajoituksesta.

– Tartuntalain pykälään 58 d perustuva päätös on tehty ensimmäistä kertaa Kainuuta koskien, joten rajoitustoimi voi herättää paljon kysymyksiä. Paljon vastauksia löytyy jo avin sivuilta, kertoo ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tiedotteessa.

Ohjeet löytyvät osoitteesta https://avi.fi/korona .

Aluehallintovirastolla on toimivalta valvoa määräyksen noudattamista.

Valvontatoiminnassa huomioidaan nyt annetun päätöksen nopea voimaantuloaikataulu.

– Toimijoiden valitsemilla keinoilla estetään epidemian leviämistä ja parannetaan osallistujien terveysturvallisuutta, aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola kertoo avin tiedotteessa.

– Yleisen hygieniaohjeistuksen, käsien desinfioinnin ja pintojen puhdistamisen lisäksi on järjestäjien valittava nyt lisätoimia. Osallistujamäärän rajaaminen, turvavälien pidentäminen sekä maskien käytön edellyttäminen sisätiloissa ovat hyviä esimerkkejä, Eskola luettelee.

Rajoituksen kohteena ovat monet tilat ja toiminnot. Tartuntojen ehkäisemiseen voi valita erilaisia keinoja.

Tartuntalain pykälään 58 d perustuva päätös tilojen käytöstä koskee laajasti erilaisia asiakas- ja osallistujatiloja, kuten esimerkiksi kirkkoja, kauppoja, urheilutiloja, kirjastoja, museoita ja teattereita.

Päätöksen mukaan tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden on järjestettävä toiminta siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Toimija voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista ja/tai tehdä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä.

Toimija voi myös toteuttaa määräyksen velvoitteen muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla.

Koronapassin käyttökin on mahdollista muiden torjuntatoimien tukena asiakas- ja toimitiloissa tai yleisötilaisuudessa, vaikka koronapassilla ei voikaan nyt vapautua rajoituksesta.

Päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja ja yleisiä saunoja.

Muiden yleisten tilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila.

Toimija voi myös halutessaan omalla päätöksellään keskeyttää kokonaan riskialttiin vapaa-ajan toiminnan. Näin menetellen tartuntariski estyy kyseisestä toiminnasta kokonaan.

Lasten ja nuorten harrastustoimintaa ei estetä, vaikka tilojen käyttöä koskeva määräys koskee myös esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa.

Päätös ei estä harrastamista, vaan toimintaa voi edelleen jatkaa terveysturvallisuustoimia lisäämällä.

Toimijat voivat harkita yhdeksi keinoksi esimerkiksi vanhempien oleskelun rajoittamista lasten harrastustiloissa.

– Haluamme varmistaa terveysturvallisuuden toteutumisen laajasti kaikissa ikäryhmissä ja samalla mahdollistaa lasten elämän jatkumisen mahdollisimman normaalina, aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola perustelee päätöstä.

Uutena vaatimuksena on kirjallinen suunnitelma valittavista turvallisuustoimista. Hygieniavaatimukset ovat edelleen voimassa.

Toimijan pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, millä toimilla se estää asiakkaiden tai osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä.

Suunnitelma on pidettävä tiloissa asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien nähtävillä.

Päätös ei koske oppilaitosten tai varhaiskasvatuksen toimintaa, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämää.

Päätös ei koske myöskään ravintoloita, joita koskevista rajoituksista säädetään eri tartuntalain pykälässä. Ravintoloita koskevista rajoituksista päättää hallitus.

Aluehallintovirasto muistuttaa, että erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa pitää lisäksi noudattaa tartuntatautilain pykälän 58 c yleisiä hygieniavaatimuksia koko Suomessa kaikissa tilanteissa.

Nyt tehty päätös edellyttää torjuntatoimien lisäämistä.

Koronapassin käyttöön liittyvissä käytännön kysymyksissä avi ohjeistaa perehtymään https://avi.fi/korona -sivulla oleviin vastauksiin sekä STM:n koronapassi-sivuun, joka löytyy tästä linkistä: https://stm.fi/koronapassi .

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä