Ajankohtaista
Yrittäjyys kiinnostaa sotkamolaisnuoria yhä enemmän
Nuorten 4H-yrittäjyys on kasvussa Sotkamossa. Viime vuonna nuoria yrittäjiä ei ollut lainkaan, nyt heitä on jo viisi.
Sotkamolaisilla Markus Vilmillä, Eero Kemppaisella ja Konsta Heikkisellä on ollut oma yritys, EMK-Urakka, jo kohta puoli vuotta.
– Kesän alusta asti. Tehdään esimerkiksi kaikenlaisia pihahommia ja maalausta, laidasta laitaan kunhan hinnasta sovitaan, nuoret yrittäjät kertovat.
– Esimerkiksi hiottiin j