Paikallisuutiset
THL:n tilasto: Sotkamo jäljessä rokotekattavuudessa koko maan tasosta
Sotkamossa on saanut ainakin ensimmäisen koronavirusrokotteen 16,4 prosenttia asukkaista.
Koko maassa vastaava luku on tällä hetkellä 20,2 prosenttia.
Lukuja vertaillessa on syytä muistaa, että tiedot rokotuksista tulevat THL:n tilastoihin viiveellä.
Todellinen rokotettujen määrä on ilmoitettua suurempi, ja rokotettujen määrä tarkentuu takautuvasti, kerrotaan THL:n sivuilla.
Koko Kainuussa on rokotettu nyt 18,4 prosenttia väestöstä.
Ikäperusteiset rokotukset ovat nyt Kainuussa käynnissä kaikille yli 70-vuotiaille, eli vuonna 1951 tai aiemmin syntyneille.
Sotkamossa yli 80-vuotiaista on rokotettu jo 85,5 prosenttia ja 75–79-vuotiaistakin 76,8 prosenttia.
Viimeisimpänä rokotusvuoroon päässeistä 70–74-vuotiaista on rokotettu 27,5 prosenttia.
Sote tiedotti perjantaina, että ikäihmisten rokotusaikoja on hyvin tarjolla.
Kainuun soten tavoitteena on saada ikäihmisten ensimmäinen rokotuskierros valmiiksi ensi viikon aikana.
Näin varaat rokotusajan Omasotessa
Varaamalla rokotusajan Omasotesta säästyy jonottamiselta ja voi valita itselleen parhaiten sopivan ajan:
1951 tai aiemmin syntyneet valitsevat Omasote-palvelusta paikkakuntansa "iänmukaiset koronarokotukset". Ajan voi varata myös ajanvarausnumerosta 044 709 3788.
1952 - 56 syntyneet sairautensa perusteella riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat valitsevat Omasote-palvelusta paikkakuntansa "riskiryhmäläisten koronarokotukset". Ajan voi varata myös ajanvarausnumerosta 08 718 9303.